Elämän liekki

24.10.2021

Tulessa on jotain lumoavaa ja maagista. Sitä voisi katsoa loputtomiin. Se aivan kuin houkuttelee katsomaan ja sitä myöten koukuttaa keskittymään vaan siihen. Sen äärellä rauhoittuu, mutta sen äärellä myös ajatukset pääsevät tulen lailla valloilleen. Ehkä siksi olen jo lapsesta asti tykännyt sytyttää tulia, nuotioita, kynttilöitä ja lämmittää saunaa. Muistan, kuinka joskus vanhempani jopa huolestuivat siitä, kun istuin saunassa niin kauan ja hiljaa. Tuli veti minua puoleensa, ja sen äärellä sain olla rauhassa. Muistan myös, kuinka jo lapsena nautin siitä, kun kotipihallamme kulotettiin tai kerättiin kaiken maailman risuja yms, ja ne sytytettiin sitten tuleen. Samoin pihasaunalla kun hiillostettiin kalaa, oli se minulle kokonaisvaltainen ja mieluisa kokemus. Kalan perkaus, tuli, hiilloskalan tuoksu ja koristeena kakun päällä itse kalan syönti. Voi jumpe, että nautin!

Tulta voi elementtinä rinnastaa myös ihmiseen ja hänen elämäänsä, tuntemuksiin, mielen liikahduksiin. Joskus tulen sytyttäminen on haasteellista, erityisesti jos puusto ja sytykkeet ovat kosteita tai liian kiinteitä. Joskus tuli ei meinaa syttyä millään, vaan se vaatii sytyttäjältä pitkäpinnaisuutta, kärsivällisyyttä ja taitoa oivaltaa. Pikkuhiljaa tuli syttyy pieneksi, ja lähtee kasvattamaan olemassaoloaan valtavalla vauhdilla. Se ikään kuin oivaltaa olemassaolonsa ihanuuden ja halun olla näkyvä ja esillä. Jotta sen roihu säilyisi elinvoimaisena, siihen täytyy lisätä koko ajan sytykkeitä. Auttaa sitä näyttäytymään koko loistossaan. Ajan mittaan liekki kuitenkin hiipuu, pienenee pienenemistään, muuttuu hiillokseksi ja lopuksi tuhkaksi, jossa hetken vielä savu leijuu ilmaan - aivan kuin muistuttaen, että se oli sitten siinä. 

Tätähän elämäkin on. Yksilö tarvitsee hyvän pohjan ja hyvät sytykkeet, jotta hän saa roihuta ja näyttäytyä juuri sellaisena kuin se on hänelle luontaista. Mitä enemmän häntä tuetaan, kannustetaan, herätellään ja ollaan läsnä, sitä tasapainoisempi ja rohkeampi hänestä tulee. Kuitenkaan tultakaan ei saa sytytellä liian suureksi ja kaiken muun tuhoavaksi, vaan tasapaino sen välillä, että ego ja käsitys itsestään ja omista voimavaroistaan pysyy balanssissa, on kasvatus- ja kanssaelämisen yksi tärkeimmistä tehtävistä. Toinen yksilö ei saa tuhota eikä kuormittaa kaikkea hänen ympärillään olevia oman loisteensa ja egoistisen omanarvontunteen ottaessa vallan. Siksi on tärkeää olla sekä itselleen että muille rehellinen ja aito, jotta ymmärrys itsestä ja käyttäytymisestä pysyy tietoisuudessa ja omassa hallinnassa.

Tuli voi edustaa myös jaksamisen rajoja. Jos annat itsellesi luvan lähteä roihuamaan niin, että et itse sitä enää hallitse, voi siitä koitua sinulle taakka, jota ei pysty ylläpitämään pitemmällä tähtäimellä. Liiallinen suorittaminen, jatkuva täydellisyyteen pyrkimys, halu saada koko ajan lisää ja enemmän voivat aiheuttaa ihmisessä roihun, jonka äärellä ei ole enää hyvä olla. Ei itse yksilöllä eikä hänen kanssakulkijoillakaan. 

Tuli voi edustaa myös rakkautta. Se lähtee pienestä kipinästä, joka roihahtaa täyteen kukoistukseen - toisilla hitaammin, toisilla äkkiarvaamatta. Sen loisteessa ja roihuamana on niin hyvä olla. Sen haluaisi jatkuvan loputtomasti, ja jo pienikin liekin laimeneminen saattaa joissakuissa herättää tarpeen uudelle roihulle. Liekin ei tarvitse kuitenkaan sammua kokonaan. Usein hiillos, joka säkenöi kauniisti ja antaa mahdollisuuden myös ruuanvalmistukselle, on kaikkein toivottavin ja seesteisin olotila - tila, jossa on levollista ja tasapainoista olla. Ei liian suuri roihu, joka polttaa, mutta kuitenkin hiillos, joka mahdollistaa moneen. Me ihmiset voimme suuresti vaikuttaa siihen, minkälaisena annamme parisuhteen ja rakkauden liekin olla ja pysyä. Luottamusta ei rakenneta hetkessä, vaan se syntyy ajan kuluessa siitä, että toista ei hylätä vaikeinakaan aikoina eikä lähdetä etsimään ja hakemaan uutta roihua ja kipinää. 

Tuli voi osoittaa vielä lopuksi myös elämänasennetta ja sitä, miten katsoo elämää, itseään ja kaikkea ympärillä olevaa. Kun näkee ympärillä olevan kauneuden, hyvyyden, tärkeyden, haluaa osaltaan pitää kiinni siitä, että tämä kaikki saa jatkuakin palavana, loisteliaana ja onnellisena. 

Me jokainen voimme osaltamme vaikuttaa siihen, miten ja millaisena sekä meidän oma liekkimme että toisten liekit näyttäytyvät, tuntuvat ja saavat roihuta. Annetaan jokaisen loistaa omalla tavalla, mutta pidetään myös huoli siitä, että kenenkään meistä roihu ja liekki eivät pääse sammumaan eikä aiheuttamaan tulipaloa. ❤️