Hengähdä, äläkä hengästy

04.12.2021

Hetki itselle, hetki läheisille, hetki rauhoittumiselle. Se on eräänlainen mottoni omassa elämässäni, ja sitä kohti koitan mennä päivittäin. Samoin työssäni muistutan tämän kaiken tärkeydestä, jotta me yksilöt voisimme hyvin myös henkisesti. Täytyy kuitenkin myöntää, että olen elänyt viime aikoina mottoni vastaisesti. Liikaa suorittamista, liikaa hektisyyttä, liikaa tiukkoja aikatauluja. Liian vähän aikaa itselleni, luonnossa liikkumiselle, kodille, rakkaille ja oman olemassaoloni ja läsnäolon tunnistamiselle. Minulla se oli oikeasti vain pieni työrupeama, projekti, mutta niin moni elää elämäänsä päivästä toiseen suorittamalla, jatkuvan kuormituksen vallassa unohtaen itsensä ja lähipiirinsä merkityksellisyyden ja vaikutuksen kokonaishyvinvointiin.

Tänään kun sain olla läsnä läheisilleni, päästä luontoon ja rauhoittua kaiken sen äärellä, ymmärsin jälleen kerran, mikä elämässä on tärkeintä. Onnellisuus tulee pienistä hetkistä, yhdessäolosta, luonnon läsnäolosta, oman itsensä kuuntelusta ja sen myötä itsensä ohjaamisesta siihen suuntaan, joka tuntuu itselle kaikkein luonteenomaisimmalta, oman arvojen mukaiselta sekä tyytyväisyyttä ja hyvää mieltä tuottavalta.

Kuuntele siis itseäsi jo tänään. Tunne oikeasti ja aidosti sen, mitä tunnet kehossasi, mielessäsi, sydämessäsi. Elä elämää, joka on sinun näköistäsi. Nauti hetkistä ja iloitse kaikesta siitä, mitä sinulla on ympärilläsi. Hengähdä, äläkä hengästy. ❤️