Luontohetki ja metsäjooga - luontokokemus, joka jäi mieleen 

21.09.2021

Viime viikosta minulle jäi erityisesti mieleen eräs luontokokemus. Olin jooga-Mian kanssa vetämässä "Luontohetkeä ja metsäjoogaa" itselleni tärkeässä maastossa. Veimme asiakkaat siis metsään, joka rauhoittaa ja tekee hyvää itselleni joka kerta. Metsän vieressä olevan kummun olen nimennyt terapiakummuksi, sillä siellä ollessa tuntee saavansa yhteyden luontoon ja itseensä jotenkin luontevasti. Samalla se muistuttaa minua lapsuuden Peikkokummusta, jossa perheeni kanssa aina hillastelun ohessa tulistelimme, ja jonka myötä tämä nimikin syntyi. Koska paikka oli melko kaukana ja haastavasti saavutettavissa, oli vanhemmiltani loistava idea kehittää kummulle tarina, jonka voimalla jaksoimme aina sinne asti.

Asiakkaamme kyseltyä metsän nimeä kerroin sen minulle olevan kuukkelimetsä, sillä joka kerta siellä ollessani minua tulee muutama kuukkeli tervehtimään. Hiljaa mielessäni toivoin, että näin kävisi myös tällä kertaa. Ympärillämme oli punertavan keltainen, kuiva kangasmaasto, ja myös tunturi näyttäytyi havupuiden kehystämänä. Erityisen onnelliseksi minut tekee asiakkaat, jotka heittäytyvät luonnon äärelle ja ovat auki sen tarjoamille kokemuksille. Näin ympärilläni ihmisiä, jotka nauttivat luonnon läheisyydestä ja metsäjoogan tarjoamasta kehon ja mielen yhteistyöstä. 

Rentoutusvaihe on minusta parasta, sillä siinä olemme ihan hiljaa itseksemme tuntien luonnon kosketuksen ja maaperän koko kehossamme. Kun katsomme ylös, näemme taivaan, joka jatkuu loputtomiin jonnekin kaukaisuuteen - paikkaan, jonka olemassaolon voimme vain kuvitella. Näemme myös korkealle ylös taivasta kohti suuntaavat puut, jotka tuulen voimasta riippuen liikkuvat tai ovat pysähtyneisyyden tilassa. Kun suljemme silmämme, toiset aistit aktivoituvat vielä vahvemmin - tuoksut, tuulen kosketus, raikas, puhdas ilma ja luonnon äänet tai täysi hiljaisuus. Kun sillä hetkellä taivasta kohti kurkoittavien puiden korkeuksiin lentää kolme minulle jo niin tuttua kuukkelia, jotka ääntelevät omalla ainutlaatuisella tavallaan, tunnen suurta mielihyvää ja onnellisuutta. Luonto tarjosi meille juuri sen, jota olin salaa toivonutkin. Hetken, joka ei unohdu. ❤️