Henkinen vapaus - vapaus olla oma aito itsensä

Jo lapsesta asti minun suosikkipaikkani ovat olleet tunturit ja tuntureiden huiput, joissa olen kokenut sanoinkuvaamatonta vapauden tunnetta. Niin monet kerrat jo lapsena kavuttuani tunturin päälle haaveilin siitä, että voisin lentää kuin lintu tunturin huipulta kohti korkeuksia ja liidellä siellä vapaasti ja iloiten mahdollisuudesta kulkea ihan minne vain. Koska omaan vilkkaan mielikuvituksen, monet kerrat lapsena heilutin käsiäni edestakaisin niin lujaa kuin pystyin ja haaveilin lentämisen riemusta. Vielä tänä päivänäkin monet kerrat unissani yllätän kanssakulkijani ja lähden lentoon kädet vimmatusti heiluen ja nauran iloisesti muiden hämmästykselle. Sitä riemun ja ilon tunnetta on vaikea edes sanoin kuvata - se on vain itse tunnettava sisällään.

Ehkä tämä kaikki kertoo eräästä itselleni ominaisesta luonteenpiirteestä. Minulle on tärkeää, että minua ei kukaan, eikä mikään kahlitse eikä vangitse, vaan saan vapauden ajatella, käyttäytyä ja puhua itselleni luonteenomaisella tavalla - olla ikuinen luonnonlapsi. Silti tämä ei tarkoita mielestäni itsekkyyttä, sillä minulle on hyvin tärkeää kuunnella ja toimia niin, että läheiseni olisivat onnellisia, ja heillä olisi tunne, että olen heitä varten ja läsnä heille. Mielestäni sitoutuminen parisuhteeseen, perheeseen ja läheisiin ei lähdekään siitä, että minun pitää ja minulla on velvollisuus kuulua tähän yhteisöön ja tähän paikkaan, vaan se lähtee omasta vapaaehtoisesta halusta pysyä juuri tässä. Kukaan tai mikään ei minua rajoita, ja juuri siksi haluan siinä pysyä.

Väitän, että jokainen ihminen kaipaa vapautta, erityisesti henkistä vapautta, jossa hän saa ajatella, tuntea, puhua ja ilmaista itseään juuri hänelle ominaisimmalla tavalla. Hän saa toimia ja näyttäytyä oman arvomaailmansa mukaisesti, eikä kukaan muu määrittele hänelle roolia tai tapaa toimia ja olla. Me jokainen yksilö synnymme tietynlaiseksi, ja elämäntaipaleella kasvatus, erilaiset suhteet, opiskelu - toisin sanoen erilaiset kokemukset vahvistavat meille ominaista tapaa olla ja elää. Vapaus lähtee juuri tästä eli siitä, että kokemukset eivät lähde muokkaamaan ja muuttamaan meille niin luonteenomaista olemassaolon tapaa, vaan saamme olla omia itseämme ja vahvistaa sitä, mikä meille on luontevaa.

Lapsi on syntyessään vapaa kaikista odotuksista, paineista ja velvotteista. Hän saa olla aito oma itsensä, ja mitä enemmän häntä ruokitaan tässä, sitä vahvemmaksi hänen itsetuntonsa ja uskonsa itseensä kasvaa. On selvää, että meitä jokaista koskevat tietyt säännöt ja rajoitukset. Meidän on mukauduttava yhteiskunnan sääntöihin ja normeihin, joiden kautta elämä ja yhteiskunta pysyy koossa ja balanssissa. Velvollisuudentunne, nöyryys ja sääntöjen noudattaminen pitävät meitä tietyissä raameissa, jotka ovat olennaisia kasvupolullamme lapsesta aikuiseksi ja sitä kautta mahdollisesti vanhemmaksi. Tämä kaikki ei kuitenkaan tarkoita, etteikö yksilö kaipaisi henkistä vapautta eli itsemääräämisoikeutta omista ajatuksista ja tavasta nähdä maailmaa.

Valitettavan paljon yhteiskunnassamme ja ympärillämme näkyy vapauden riistoa, joka ei tässä tapauksessa tarkoita fyysistä vankina oloa tai fyysistä vapauden estämistä, vaan enemmänkin henkisen vapauden puutetta, estämistä ja rajoittamista. Tämä näkyy niin parisuhteissa kuin työelämässä. Alkurakkauden huumassa yksilö on valmis lähes kaikkeen, ja hän näkee yhdessäolon symbioosina, jota ilman hän ei voi elää ja olla. Tunne siitä, että saa olla toisen lähellä, ja että toinen haluaa minun pysyvän siinä, tuntuu huumaavalta ja merkitykselliseltä. Ajan myötä suhteen kehittyessä alkaa rakkauden muoto muuttua ja vapauden todelliset kasvot paljastua. Joillakin ihmisillä on pakonomainen tarve omistaa toinen ja näin pitää hänet lähellään kaikin tavoin. Tämä ei jää vain fyysisen läsnäolon ja läheisyyden tarpeeseen, vaan tarpeeseen määritellä ja määrätä toista omien toiveiden, arvomaailman ja näkemysten mukaisesti.

Olisi hyvä muistaa, että parisuhteessa ollessamme kaikki pohjautuu vapaaehtoisuuteen, eikä ketään voi pitää väkisin suhteessa, eikä toisen yksilön ajatus- ja käyttäytymismaailmaa voi alkaa säädellä eikä rajoittaa. Kahlitussa parisuhteessa toinen osapuoli on kuin häkkilintu, jota häkin seinät rajoittavat, eikä hän saa lentää itselleen ominaisella tavalla. Ymmärrys siitä, mitä toinen haluaa, kaipaa ja ajattelee, lähtee avoimen vuorovaikutuksen ja keskustelun kautta ja oppimalla toinen toisistamme. On tärkeää, että kahlituksi tunteva yksilö avaa tunteensa ja ilmaisee pahanolonsa, ennen kuin se jäädyttää hänen rakkauden tunteensa toista kohtaan. Toisaalta myös vastapuolena on tärkeää kuunnella ja aistia toisen tahtotiloja, haaveita ja ajatuksia, jotta ei omalla toiminnallaan, sanoillaan ja teoillaan rajoittaisi kullekin niin tärkeää henkistä vapautta.

Sama pätee myös työelämässä. On selvää, että työyhteisöissä ja organisaatioissa tulee noudattaa yhteisiä pelisääntöjä, eikä liialliseen sooloiluun ole hyvä lähteä. Henkisen vapauden rajoittaminen lähtee työyhteisöissä enemmänkin siitä, että yksilön täytyy päivästä ja vuodesta toiseen toimia oman arvomaailmansa, moraalinsa ja ihanteidensa vastaisesti. Pidemmän päälle tällainen kuihduttaa ja latistaa yksilöä ja vie häneltä motivaation työskennellä ja toimia yhteisön ja yrityksen parhaaksi. Samoin vapausnäkökulma näkyy siinä, kuinka paljon tai vähän työntekijää ja hänen mielipiteitänsä kuunnellaan, ja kuinka paljon hän saa olla oma itsensä ilman roolipaineita ja odotuksia. Siksi onkin tärkeää, että kukin löytää työpolullaan itselleen ominaisimmat ja luontevimmat työpaikat, joissa hänen vahvuutensa tulevat esille ja pääsevät kukoistamaan, ja toisaalta niitä arvostetaan ja ruokitaan.

Useimmiten kaveruus- ja parisuhteessa tarve rajoittaa toisen vapautta ja tapaa olla ja elää kertoo yksilön huonosta itsetunnosta ja siitä, että hän liikaa takertuu toiseen yksilöön. Meidän jokaisen olisi hyvä muistaa, että emme voi pitää ketään lähellämme väkisin, eikä toista tarvitse lähteä muuttamaan tai rajoittamaan hänelle luonteenomaista tapaa olla ja elää. Kun me kukin saamme elää ja lentää täällä itselle luonteenomaisimmalla tavalla ja vapauden tunne sisimmässämme, meillä on voimavaroja tukea, auttaa, kuunnella ja olla läsnä myös muille. On tärkeää, että tunnemme ja tiedostamme oman vapauden tarpeemme ja itselle läheiset ja rakkaat arvot ja näkökulmat. Omaa itseämme tutkimalla pääsemme selville, mikä meille on tärkeintä. Keskustelun ja avoimen vuorovaikutuksen kautta sekä työyhteisöissä että parisuhteissa on tärkeää tuoda esille omat tarpeet, toiveet ja arvot, jotta toinen ymmärtäisi meitä paremmin eikä ehkä tiedostamattaankin kahlitsisi meidän henkistä vapauttamme. Kun ihminen saa olla, hengittää ja nähdä maailmaa itselleen luonteenomaisimmalla tavalla, hän tuntee myös iloa ja onnea elämässään enemmän, ja näin hänen ympärillään on helppo ja hyvä olla. <3