Välillä on hyvä vaan hengähtää. Laskeutua lumen syleiltäväksi. Tuntea maan kosketus alla ja taivaan näkymä yllä. Kääntää katse kohti tuntureita ja valon kajetta. Nauttia hetkestä, jossa tuntee vahvasti olevansa osa luontoa.
Tältä näyttää meillä jouluna. Kaamokseksikin tätä kutsutaan. Minusta vuoden parhaimpia aikoja. Luonto ei voisi olla kauniimpi. Tässä ajassa on samalla kertaa jotain niin kaunista, mystistä, sadunhohtoista kuin puhdastakin. Näkymä, jota voisin katsoa loputtomasti.
Joulut ja joulun alusajat muuttavat muotoaan, mutta yksi asia, mikä on ja pysyy, on kotiranta ja sen näkymä. Se muistuttaa minua lapsuudesta, mutta myös niistä ajoista, kun lapseni elivät lapsuuttaan ja saivat kokea tämän kaiken saman. On hienoa, että luonto ympärillämme antaa tarinoillemme ikään kuin kannet, jotka pysyvät samoina, vaikka me asukit...
Mistä tulee parhaiten joulufiilis? Mikä rauhoittaa, saa hiljentymään ja sitä kautta oivaltamaan olennaisen ja merkityksellisen joulun sanomasta ja yleensäkin joulusta? Se, kun lähtee metsään, osaksi luontoa ja hiljaisuutta. Kauas kaikesta joulukrääsästä, materialismista ja kaupallisuudesta, paineista, suorittamisesta, jouluvalohässäkästä,...
Onni on asua täällä ja olla osa satumaata - ei vaan hetken, vaan joka päivä. Onni on viettää joulu lumen keskellä ja kaamoksen syleilyssä. Onni on päästä tunturiin ja nähdä vielä häivähdys auringosta ja valosta. Onni on saada lapsi kotiin ja nähdä onni, joka valaisee hänen kasvojaan täällä ollessa.
Pastellin sävyt kuuluvat tähän aikaan, aivan kuten pakkanenkin. Ne tarvitsevat toisiaan tähän luonnonilmiöön, mutta myös aurinkoa, sillä ilman aurinkoa ei tätäkään kauneutta syntyisi. Vielä muutaman päivän aurinko näyttäytyy meille hetkellisesti ainakin tunturin huipulla, mutta aivan kohta olemme taas osana pimeyttä, jota vain luonnon lumi,...
Äitini jakoi Evakon laulun tunti sitten Fb-sivulleen seuraavin saatesanoin: "Samoin me Lapin asukkaatkin jouduimme jättämään kotimme, ja lähtemään evakoiksi Ruotsiin...Niin lähti äitinikin kahden pikkutyttönsä kanssa evakkoon, liekö ollut edes kahvipannua mukanaan. Isäni oli sotarintamalla eturiveissä puolustamassa isänmaataan."
Hetki itselle, hetki läheisille, hetki rauhoittumiselle. Se on eräänlainen mottoni omassa elämässäni, ja sitä kohti koitan mennä päivittäin. Samoin työssäni muistutan tämän kaiken tärkeydestä, jotta me yksilöt voisimme hyvin myös henkisesti. Täytyy kuitenkin myöntää, että olen elänyt viime aikoina mottoni vastaisesti. Liikaa suorittamista, liikaa...