Yli neljä vuotta sitten minulle tuli voimakas tunne ja tarve alkaa kirjoittaa ajatuksiani sulautettuna tähän asti elämässä oppimaani ja kokemaani. Siihen sopivaksi välineeksi muodostui Facebook nimellä "Onnensädoppimismatkan e". Nyt tekstini ovat näkyvillä myös täällä.
Me ihmiset olemme melko mysteerejä toisillemme ja joskus myös itsellemme. Uskon, että tekstieni kautta te mahdollset lukijat tulette näkemään aidon minäni henkilökohtaisten kokemusteni ja elämäni myötä. Koska luonto on suurin innoittajani, on sen olemassaolo voimakkaasti läsnä kuvissani ja teksteissäni. Ajatukseni eivät pohjaudu suoranaisesti mihinkään tutkittuun tietoon, lähteisiin ja sitä kautta ne eivät ole ainoa totuus, vaan ne ovat sisältäni ammennettuja ja rakentuneita johtopäätöksiä ja tuntemuksia, joihin eletty elämä ja sen mukanaan tuomat kokemukset ovat vaikuttaneet.
Olen nähnyt nuoren pariskunnan, jonka yhdessäolosta, katseista, kosketuksesta huokuvat suuri rakkaus ja huolenpito.Sanomattakin on selvää, että he ovat vastarakastuneita. Heidän onnensa tarttuu minuunkin.
Kun keskittää katseensa ja mielensä hetkiin ja pieniinkin yksityiskohtiin, näyttäytyy kaikki ympärillämme ja elämässämme entistä kauniimmalta ja arvokkaammalta.
Täällä sataa lunta! Tämän kaiken valkeuden keskellä haluan muistella vielä viime viikonloppua, tuntureita ja luonnon väriloistoa.
Olen nähnyt nuoren pariskunnan, jonka yhdessäolosta, katseista, kosketuksesta huokuvat suuri rakkaus ja huolenpito.Sanomattakin on selvää, että he ovat vastarakastuneita. Heidän onnensa tarttuu minuunkin.
Kun keskittää katseensa ja mielensä hetkiin ja pieniinkin yksityiskohtiin, näyttäytyy kaikki ympärillämme ja elämässämme entistä kauniimmalta ja arvokkaammalta.
Täällä sataa lunta! Tämän kaiken valkeuden keskellä haluan muistella vielä viime viikonloppua, tuntureita ja luonnon väriloistoa.
Ruskan loppusuora on alkanut. Ymmärsin sen eilen tallustellessani kohti Keimiötunturia. Mitä korkeammalle tunturia kipusin, sitä vähemmän vaivaiskoivuissa oli lehtiä.
Miltä tuntuu olla tässä iässä? Miltä tuntuu olla kehossa, jossa on jo rikkinäisyyttä, vaivoja ja jälkiä, jotka palautuvat entistä tiiviimmin osaksi itseään fyysisen kuormituksen jälkeen? Miltä tuntuu olla mielessä, jossa on jo valtavasti muistoja, kokemuksia ja sitä myöten muistijälkiä? Ne täyttävät mielen välillä lähes kokonaan, ja välillä mieli...
Ruska tulee joka kerta vähän yllättäen. Simsalabim, ja meillä onkin luonnon väriloistoa joka puolella! Viime postauksessani näkyi jo tunturin maaruskaa, mutta tässäpä vielä näkymä lehtiruskasta kaksinkertaisena!
