Tänään vastaani tuli maisema, jossa näyttäytyivät kaikki minulle tärkeät ja voimaannuttavat luonnonelementit. Tunturi, joka antaa minulle kohoavalla ja jylhällä olemuksellaan tunteen, että olen kotonani. Valkoinen, puhdas lumi antaa minulle mahdollisuuden liikkua rakastamallani tavalla hiihtäen. Lisäksi se luo ympärilleni valoa ja puhtautta, joka...
Huhtikuu 2020
Luonto herättelee ja aktivoittaa minua ja ajatuksiani. Niin kävi myös tänään. Vastaani tuli taivaan korkeuksiin kohoava vanha, kelottunut puu, jonka rungossa näyttäytyi sävy sävyyn luonnon lentävien asukkien koti. Tällä kertaa siellä ei näkynyt ketään, mutta voin uskoa, että se on ollut monen asukin pesä ja turvasatama, jonka suojelussa on ollut...
Ihminen on pohjimmiltaan herkkä ja haavoittuva. Siksi niin moni kätkee herkkyytensä eräänlaiseen kovuuden haarniskaan, jolla hän suojelee itseään haavoittumiselta. Mitä pitemmälle ihminen on elämässään päässyt haavoittumatta, sitä rohkeammin ja uskaliaammin hän uskaltaa näyttää myös herkkyytensä. Usein taustalla on, että luottamus toiseen ihmiseen...
Muistan ne kerrat lapsuudesta ja nuoruudesta, kun nauroin ystäväni kanssa niin paljon, että ihan vatsaan sattui. Alussa se lähti pienestä naurun tirskahtelusta, mutta toisen lähtiessä siihen mukaan ja näin kannustaessa sitä laajenemaan, naurulla ei ollut rajoja eikä estoja. Katselimme toisiamme silmiin ja vasta me nauroimme. Nauru pulpahteli...
Hetkittäinen pilvisyys
Hetkellisesti pilvisyys tulee luoksemme ja luo ympärillemme harmautta, jota emme ollet osanneet odottaa. Muutos herättää meissä oivalluksen ja ymmärryksen arvostaa sitä, mitä meillä oli sitä ennen. Olimme auringon valaisemia. ❤️
Hetket, joilla on merkitystä, muistaa.
Olen useamman kerran elämässäni ollut huolissani siitä, että muistini on niin valikoiva, ja että niin monet asiat äitini muistaa minua paremmin. Miksi en itse muista lomahotelliemme nimiä tai jonkun henkilön kohtaamista yhtä hyvin kuin äitini? Mitä enemmän olen asiaa pohtinut, sitä enemmän olen ymmärtänyt, että muistan ne asiat, hetket, kokemukset,...