Nauru ja itku - vapauttavat ja helpottavat tunneryöpyt

Muistan ne kerrat lapsuudesta ja nuoruudesta, kun nauroin ystäväni kanssa niin paljon, että ihan vatsaan sattui. Alussa se lähti pienestä naurun tirskahtelusta, mutta toisen lähtiessä siihen mukaan ja näin kannustaessa sitä laajenemaan, naurulla ei ollut rajoja eikä estoja. Katselimme toisiamme silmiin ja vasta me nauroimme. Nauru pulpahteli aaltoilevina hyvän olon tunteina ja tukahduttavina, hetkittäisinä vatsaan sattumisina.Siinä hetkessä oli jotain maagista - yhteenkuuluvuuden ja yhteisen ilon kokemisen tunnetta, jonka jälkeen olotila oli erityisen hyvä ja vapautunut.

Vastaavia naurukohtauksia vanhemmalla iällä kokee harvemmin, sillä usein meillä aikuisilla ovat estot ja rajoitteet lähteneet muodostumaan osaksi identiteettiämme, mutta silloin kun niitä saa kokea, se riemu ja voima, jota voimakkaat naurunpurskahdukset aikaansaavat, on voimaannuttavaa ja niin suurta hetkellistä iloa tuottavaa. Henkilöt, jotka tuottavat toisessa yksilössä näitä naurun voimakkaita tuntemuksia, ovat elämällemme suurempi lahja, kun osaamme edes ajatella. He valaisevat elämäämme.

Toisaalta muistan ne voimakkaat itkukohtaukseni, joissa itkuni voima oli niin suuri, että en pystynyt sitä hallitsemaan, ja siksi sellainen tunne voi olla joskus pelottavakin. Me ihmiset niin mielellämme haluamme kontrolloida itseämme ja näin luoda turvan itsellemme. Suurimmat itkuni olen näyttänyt luonnolle, metsälle, tuntureille, joissa itkuni on saanut päästä valloilleen ja kasvaa niin suureksi, kun tarve on. Silloin minun ei ole tarvinnut ajatella muita - sitä, miten se vaikuttaa muihin, saanko heidän olonsa vaikeaksi, surulliseksi tai huolehtivaksi. Tällöin minulla on ollut mahdollisuus ja lupa näyttää tunteeni juuri niin aitoina, raakoina, haavoittuvina, kun ne ovat sillä hetkellä tuntuneet. Tämä on ollut osa minua jo lapsena, sillä enhän ole halunnut tuottaa vanhemmilleni huolta,murhetta ja pahaa mieltä.

Itku tulee aivan samalla tavalla kuin nauru. Ensin pienenä pyrskähdyksenä, mutta antaessamme sille luvan sen voima lisääntyy aivan samalla tavalla kuin päästessämme vesipadon vapautumaan. Kuitenkaan emme itke loputtomiin, vaan kun annamme itkumme tulla juuri sellaisena kuin se rajoituksetta sieltä haluaa tulla, se alkaa pikku hiljaa hiipua ja rauhoittua, lopulta loppuen kokonaan. Ja vaikka itkun syy tai itse murhe ei siitä hiipuisikaan, olotilamme on myös tämän tunneryöpyn jälkeen rauhoittunut, helpottunut ja eräällä tavalla tyhjä. Olemme tyhjentäneet ilmapallon lailla meistä jotain sellaista, jolla on tarve tulla ulos, mutta joka sisällä ollessaan vain laajentaa pahaa oloamme.

Me olemme tuntevia olentoja. Se meidän on hyvä ja tärkeä hyväksyä, vaikka kuinka pyrkisimme tunteitamme kontrolloimaan ja pitämään eräänlaisen arvokkuuden ja aikuisuuden maskin kasvoillamme. Ei ole vain lapsen etuoikeus näyttää ilon ja surun - naurun ja itkun tuntemuksia, vaan se on meille jokaiselle luotu työkalu ja kanava osoittaa itselleen, että on olemassa, näkyvänä, tuntevana ja aitona omana itsenään. Valitettavan usein näkee jo lapsenkin opittujen ja koettujen kokemusten jäljiltä kontrolloivan jokaiselle niin tärkeitä, vapauttavia ja hoitavia tunnereaktioita.

Elämme valitettavasti vieläkin poikkeuksellista aikaa. Aikaa, jota ei voi vain poispyyhkäistä ympäriltämme, vaikka kuinka haluaisimme. Meidän on käytävä tämä läpi - niin pahalta, ahdistavalta tai tukahduttavalta kuin tämä tuntuisikin. Toisaalta lohduttavaa, toisaalta niin traagista on, että olemme kaikki tämän saman kokemuksen ympäröimiä. Tämä aika herättää meissä monenlaisia tuntemuksia. - tunteita, joita on hyvä päästää ulos, jotta ne eivät pakahduta meitä ja tee oloamme liian tukahduttavaksi ja vaikeaksi sietää.

Meillä on olemassa kaksi ääripäiden tunnekanavaa, jotka auttavat, helpottavat ja tyhjentävät sitä sisällämme olevaa olotilaa, joka ilman tunteiden ilmaisua jää yksin meidän harteillemme. Nauru ja itku ovat meissä aina olevia, sisäsyntyisiä ja luonnollisia tunteiden ilmaisun muotoja, joilla on tärkeä merkitys ja rooli elämässämme. Nyt on aika antaa niiden päästä valloilleen ja helpottaa sitä olotilaa, mikä sisällämme tällä hetkellä vallitsee.

Nauru on itseä ja ympäristöä energisoiva, hyvää ja positiivista tuottava voima, joka näyttäytymisellään antaa meille valoa, uskoa ja toivoa tulevasta. Siksi naurua kannattaa ruokkia ja antaa sen purskahdella aina kuin pienikin kipinä sille on otollinen. Naurua kannattaa viljellä erityisesti muiden läsnäollessa, sillä sen myötä annamme toisillemme jotain sellaista, jota hän juuri tällä hetkellä kipeästi tarvitsee.

Itku on jokaiselle tarpeellinen ja välttämätön voimavara, joka sillä hetkellä, sen ilmaantuessa saattaa tuntua häpeälliseltä, vaivaannuttavalta ja ilmapiiriä heikentävältä, mutta sen tapahtuessa ymmärrys ja tieto siitä, mitä tunnet, koet ja pidät sisälläsi, on kaikkien lähellä olevien tiedossa. Tätä kautta ymmärrys toisen pahalle ololle, ahdistukselle ja surulle lisääntyy, ja sen myötä auttaminen ja tukeminenkin mahdollistuvat. Toisaalta jos sinulle paras tapa päästä itku valloilleen "ajatuksena toisia kuormittamatta", anna sen näyttäytyä, kuulua ja tuntua siellä, mikä sinulle on se turvallisin, luontevin ja läheisin ympäristö. Itselleni ja niin monelle meistä se on luonto, jonka ympäröimänä voimme olla omia aitoja itsejämme.

Päästä siis jo tänään valloilleen nauru ja itku - vapauttavat ja helpottavat tunneryöpyt, joilla on tarkoituksensa elämässämme tänäkin päivänä. ❤️