Lommoltunturissa

Täällä sataa lunta! Tämän kaiken valkeuden keskellä haluan muistella vielä viime viikonloppua, tuntureita ja luonnon väriloistoa.

Kuten varmaan olette huomanneet, olen hullaantunut tuntureista. Aivan kuin ottaisin loppukiriä, sillä vasta viimeiset pari kuukautta olen kokenut selkäni riittävän vahvaksi tuntureihin kipuamiselle.

Perjantaina 15.9. vuorossa oli Lommoltunturi, josta näkymät ovat aina yhtä upeat. Lisäksi siellä saa samoilla aukealla tunturia pitkin pitemmän aikaa. Kuuluuvathan tunturiin niin Ylilaki, Alalaki kuin Hevoslaetkin.

Nuoruudesta asti minun on sanottu muistuttavan entisajan elokuvan Valkoista Peuraa. Ehkä sitä on toistettu niin usein, että tunturien lakeja ylös ja alas tallustellessani, ympärillä aukeus ja tunturijonot koin hetkellisesti olevani kyseinen hahmo. Ehkä osittain myös vilkkaan mielikuvitukseni syytä. Tunne oli jotenkin vapauttava. Olla hetki jotain muuta kuin tuttua itseään.

Vaikka tiedän, että lumi, joka tällä hetkellä tupruttelee taivaalta hurjalla vauhdilla, ei ole vielä pysyvää, on tämä kaikki muistutusta tulevasta. Odotan innolla talvea, hiihtoa ja pakkashetkiä. Toisaalta iloitsen, että viime viikonloppuna sain kokea vielä tällaista kauneutta. Meillä vuodenajat vaihtuvat ja muuttavat muotoaan nopealla tahdilla, mikä luo osaltaan elämään vaihtelua ja uusia tuulia. Elämä ei todellakaan ole tylsää täällä Lapissa.