Miltä tuntuu olla tässä iässä?

Miltä tuntuu olla tässä iässä? Miltä tuntuu olla kehossa, jossa on jo rikkinäisyyttä, vaivoja ja jälkiä, jotka palautuvat entistä tiiviimmin osaksi itseään fyysisen kuormituksen jälkeen? Miltä tuntuu olla mielessä, jossa on jo valtavasti muistoja, kokemuksia ja sitä myöten muistijälkiä? Ne täyttävät mielen välillä lähes kokonaan, ja välillä mieli taas on täysin auki ja avoin kaikelle uudelle. Eilen oli päivä, jolloin näihin kysymyksiini sain tuntea konkreettisesti vastauksia.

Ikä on vain numero, sanotaan. Niinhän se tosiaan on. Mutta pelkkä numero kertoo jo paljon, mitä vaihetta yksilö menee elämänsä polussa. Toisaalta vaikka emme tietäisi ikäämme, meillä on sisällämme kokemuspankki, joka kertoo meille elettyn elämän määrän.

Vaikka tunnen tyytyväisyyttä siitä, että olen saanut elää jo näin pitkään tätä elämää, ja minulla on eräänlainen tasapaino elämässäni, tiedostan, että elettyä elämää on paljon enemmän kuin tulevaa. Se on vaan elämän realismia. Siksi jokainen päivä on arvokas, ja sen haluaisi täyttää asioilla, jotka tuottavat onnellisuutta.

Rakastan tehdä kaikkea sellaista, jossa äly ja sen myötä syttyvät luovuus ja ongelmanratkaisu sekä mieli kohtaavat. Lisäksi rakastan tehdä työtä, joka on oikeasti merkityksellistä.

Eilen ei ollut niin älyllisen työn päivä. Millä sitten täytän päiväni, jotta tuntisin saaneeni jotakin aikaiseksi ja sen myötä kokisin tyytyväisyyttä? Aloin täyttää päiväni fyysisyydellä, fyysisellä työllä, jossa näkyy työn jälki.

Aloin raivata pajukkoa, joka on vallannut joen rantaa ja rajoittaa näin joen näkemistä kauempaa. Joen näkeminen tuottaa minussa suurta onnellisuutta. Sen kaunislinjainen kaartuminen kohti tunturia synnyttää minussa muistoja lapsuudesta.

Paju on haastava vastus, sillä se mielellään kasvattaa itseään joka puolelle ja näin laajentaa olemassaoloaan. Lisäksi se tykkää piilottaa juurista kumpuavaa kasvustoaan kiemurtelevasti maan myötäisesti ja näin vaikeuttaa kasvun lähtöpisteen löytämistä. Se ei ole nirso kasvualustalleen, vaan se tykkää valloittaa kaikenlaiset maastot ja myös rannan reunamien vesistöt.

Työkalunani oli perinteinen käsisaha. Pajuja oli satoja ja maasto epätasainen. Välillä kompastuin niiden oksistoihin, välillä taistelin niitä vastaan polvillani, jotta selkäni saisi hetken lepoa. Mutta periksi ei annettu, vaikka toinen ääni sisälläni kehoitti jo lopettamaan.

Aivan kuin hullaannuin. Siinä meni samassa muutkin pienet puunalut, ja innostuinpa jopa koivujen alaoksia sahailemaan, jotta joki näyttäytyisi kodin lämmössä entistä enemmän.Tunsin siinä hetkessä tekeväni merkityksellistä työtä. Sen takia olin tämän päivän termien mukaisesti flowtilassa, josta oli vaikea päästää irti.

Mutta siis vastaus alun kysymyksiini...

Jälkituntemuksena kehoa poltteli, särki, ja tunsin kipuja, joita en tuntenut ennen koitosta. Olkapääni, joka on joskus hiihdossa kaatuessani loukkaantunut, antoi taas muistutuksen, että pitää muistaa omat rajansa. Selkäni, jota olen tunnollisesti vahvistanut fysioterapeutin ohjeiden mukaan, teki takapakkia ja antoi taas muistutuksen, että armollisuus itseään kohtaan on hyvä muistaa. 

Mielikin pikkuhiljaa ymmärsi kehon tuntemuksien myötä, miksi olen niin höllännyt arjen fyysisistä velvoitteista. Kylläkin jälkijunassa, sillä se haluaisi niin kovasti tehdä ja kokea tuntemuksia, että olen voimissani.

Mieli ja keho tarvitsevat toisiaan. Ne elävät symbioosissa keskenään. Ne tarvitsevat myös vuoropuhelua ja yhteistyötä keskenään, jotta kokonaisvaltainen hyvinvointi olisi mahdollista - iän ja elämän tuomien muutostenkin myötä. 

Mieleni oli siinä kaikessa tohinassa myös vahvasti muistojen vallassa. Tunsin isäni läsnäolon. Tunsin, kuinka isäni oli ylpeä minusta. Sain mielihyvää, että tein jotakin sellaista, mitä isänikin on tässä samassa rannassa tehnyt. Jatkoin siis hänen tekemisiään ja siistin rakasta rantaamme.

Pajukot jatkavat kasvuaan. Niiden elämä ei lopu, vaan ne versovat aina uutta kasvua. Niinhän toisaalta teemme me ihmisetkin. Elämä jatkuu jälkeenikin, ja kenties jälkipolveni tekee joskus tätä samaa tai sitten ei. Ylpeä olen heistä joka tapauksessa.