Taas on aika joulun

24.12.2021

Joulut ja joulun alusajat muuttavat muotoaan, mutta yksi asia, mikä on ja pysyy, on kotiranta ja sen näkymä. Se muistuttaa minua lapsuudesta, mutta myös niistä ajoista, kun lapseni elivät lapsuuttaan ja saivat kokea tämän kaiken saman. On hienoa, että luonto ympärillämme antaa tarinoillemme ikään kuin kannet, jotka pysyvät samoina, vaikka me asukit täällä muutamme ja elävöitämme kukin vuorollaan sen sisältöä.

Tänä jouluna saimme eräällä tavalla jouluvieraita, kun lapsemme saapuivat opiskelupaikoiltaan kotiin joulunviettoon. Olemme taas perhe yhdessä, saamme muistella menneitä jouluja ja luoda uutta, jossa säilyy kuitenkin aina hieman entisiä perinteitä. Myös rakas äitini ja lasteni mummi saapuu meille kunniavieraaksi. Kuten lapset ovat aina sanoneet, hän tekee joulustamme joulun ja antaa näin joululle erityisen merkityksen. Kiitollisuus on siis päällimmäisenä tänäkin jouluna, vaikka aina siihen kuuluu myös ripaus haikeutta.

Ikimuistoista ja rauhaisaa joulua teille kaikille!