Joulu herättää monenlaisia ajatuksia ja muistoja

Kotikylämme on täynnä lomalaisia ympäri maailmaa, ja muutenkin näin aatonaattona kylillä kaupassa käydessäni hulabaloo oli melkoinen, parkkipaikat täynnä autoja ja jonot kassoilla melkoisen pitkiä. Oikein aistin sen kiireen, suorittamisen ja niihin liittyvän stressin joka puolella. Me ihmiset olemme siitä melko hölmöjä, että luomme jouluun, jouluvalmisteluihiin ja niihin liittyviin odotuksiin valtaisat paineet, ja koitamme tehdä kaikki jouluun liittyvät velvoitteet ja perinteet. Kuitenkin joulu on erityisesti rauhoittumisen, hiljentymisen, yhdessäolon, välittämisen ja rakkauden aikaa. Olkaamme kiitollisia niistä läheisistä, joiden kanssa saamme viettää joulua, ja jotka ovat vielä keskuudessamme. Toisaalta jouluun liittyvät vahvasti surun, kaipauksen ja ikävän tuntemukset, sillä meistä lähes jokainen on menettänyt jonkun rakkaan, jonka poissaolo ja muistot yhteisistä ajoista ja jouluista kumpuavat erityisesti jouluna pintaan ja aikaansaavat näin haikeuden tunteita.

Vastapainona tälle hulabaloon kokemukselle repäisin itseni irti näistä joulun velvoitteista ja lähdin hiihtämään metsän keskelle - rauhaan ja hiljaisuuteen, jossa itselleni syttyy kaikkein parhaiten joulurauha ja oivallus siitä, mikä oikeasti on merkityksellistä ja tärkeää. Hiihtäessäni luonnon pimeydessä unohdin ajankulun, aikataulut ja tekemättömät työt ja sain jälleen kerran keskittyä omiin ajatuksiini ja tuntemuksiini. Katselin ympärillä olevia lumisia kuusia, ja niistä ajatukseni lähtivätkin kumpuamaan kohti muistoja ja erästä joulunalusaikaa....

Seitsemän vuotta sitten minulla oli erityisen surullinen vuosi, sillä menetin itselleni niin rakkaan ja läheisen isäni. Joulu oli ollut sekä minulle että isälleni vuoden tärkeimpiä hetkiä. Erityisesti joulukuusen haku oli joulun kohokohta, jota suunniteltiin jo etukäteen, ja jonka toteuttaminen oli tarkkaa ja joskus pitkäkestoistakin puuhailua, sillä meille kummallekaan ei kelvannut mikä tahansa kuusi. Kuusen tuli olla symmetrisen kaunis, tuuhea, terveen vihreä, ja sen latva piti oli olla tasapainossa itse kuusen kanssa.

Yhtäkkiä olinkin ilman isääni, ja minun piti selviytyä tästä tehtävästä ilman hänen apuaan, tukeaan ja läsnäoloaan. Muistan, kuinka tunnepitoinen ja rankka oli ensimmäinen kuusenhakuni ilman häntä. Hiihtelin puisilla, vanhoilla metsäsuksillani meille molemmille niin tuttuja metsiä kyyneleiden virratessa poskillani enkä millään meinannut löytää meidän kriteeritasoista kuusta. Aloin olla jo epätoivoinen ja hiljaa mielessäni kuiskasin ja pyysin, että isäni voisi siellä jossain auttaa minua löytämään kuusen. Silloin huomasin hirven jäljet hangessa, ja vahva tunne sai minut seuraamaan näitä jälkiä. Vaeltelin pitkin poikin lumisessa maastossa ja aloin tuntea jo epätoivoa, että tänä jouluna en sitten kuusta löydäkään. En antanut kuitenkaan periksi, vaan nopeutin vain tahtia ja jatkoin jälkien seuraamista. Yhtäkkiä vastaani tuli kuusi, niin kaunis ja täydellinen - ihan kuin aina ennen isäni kanssa. Kuusi ei ollut mikä tahansa kuusi, sillä sen latvassa oli punainen nauha. Isälläni oli tapana merkitä punaisella nauhalla sellaiset kuuset, jotka eivät olleet vielä riittävän isoja joulukuuseksi, mutta joiden muoto ja kauneus miellyttivät hänen silmäänsä. Tänä jouluna - ensimmäisenä jouluna ilman isääni löysin siis kuusen, joka oli isäni valitsema. Sillä hetkellä tunsin isäni läsnäolon hyvin vahvasti, ja tunnekuohu oli sen mukainen. Kuitenkin olin kaiken tunnekuohun keskellä onnellinen siitä, että kotini sai vielä kerran isäni maun mukaisen kuusen, ja näin isäni oli omalla tavallaan mukana joulussamme. Sen jälkeen kuuseni eivät ole koskaan olleet enää yhtä kauniita, mutta kuitenkin ne joka joulu muistuttavat minua isästä ja meidän yhteisistä kuusenhakuretkistämme.

Tänä jouluna isäni olisi täyttänyt 90 vuotta. Sen kunniaksi pihassamme loistaa tuuhea ja kaunis kuusi, joka olemassaolollaan viestittää tästä tärkeästä juhlavuodesta. Lisäksi kävin tänään, kuten joka joulu, viemässä isäni haudalle pienen kuusen ja itse tehdyn jäälyhdyn. Vaikka isäni ei olekaan enää täällä, hän on aina sydämessäni, ja tämän pienen teon kautta hän jollakin tavalla on vielä konkreettisemmin osa meidän jouluamme ja niitä perinteitä ja muistoja, jotka olivat meille molemmille tärkeitä.

Jouluun liittyy siis paljon muistoja - muistoja lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden jouluista, joissa oli mukana henkilöitä, jotka eivät enää ole keskuudessamme. Joulut muuttavat siis vuosi vuodelta muotoaan, ja mitä vanhemmaksi tulemme, sitä enemmän niihin liittyy niitä kaipauksen ja haikeuden tunteita. On tärkeää hyväksyä, että joulu ei ole aina vain pelkkää iloa, naurua ja hauskanpitoa, vaan siihen sisältyy myös surua, ikävää, kyyneleitä ja yksinäisyyttäkin. Kaikki tunteet ovat sallittuja, myös jouluna.

Tätä kirjoittaessani aatonaatto on muuttunut jo jouluaatoksi eli h-hetki lähestyy. Toivon, että joulunne olisi ensisijaisesti rauhoittumisen, hiljentymisen ja levon aikaa - aikaa, jota saatte viettää teille rakkaiden ja läheisten kanssa. Tärkeää eivät ole lahjat, materia eikä täydellisyyttä hipova jouluilme, vaan ne ihmiset, joiden kanssa saatte viettää ainakin tämän joulun yhdessä. Ehkä joulurauhan saat käymällä kirkossa, hautausmaalla tai metsässä. Luonto ympärillämme on nyt satumaisen kaunis ja runsaan lumen peitossa. Lämpötila on muutenkin lempeä ja ulkoiluun mitä suotuisin. Ota aikaa itsellesi, sukella satumetsän syleilyyn ja anna luonnon luoda sisimpääsi onnellisuuden, kiitollisuuden ja hyvänolon tunteita sekä tarvittaessa myös lohtua. <3

Rauhaisaa, levollista ja muistorikasta joulua teille jokaiselle!