Kukaan tai mikään ei ole itsestään selvää

Meillä täällä Lapissa ensimmäiset lumihiutaleet ovat laskeutuneet luoksemme valaisemaan ja kaunistamaan ympärillä olevaa luontoamme. Sen innoittamana moni onkin  Facebookissa jakanut upeita luonto- ja maisemakuvia satumaastamme ja näin iloinnut ja samalla ilahduttanut muita tästä luonnon muutoksesta. Kiitollisuuden kokemus siitä, että pääsemme suoraan syksyn kauneudesta taianomaisen lumen valtakuntaan, on täyttänyt sekä itseni että monen muun mielen.

Minun mielestäni vuodenaikojemme vaihtelu herättää ja lisää meidän onnellisuutemme ja kiitollisuutemme tunteita. Esimerkiksi auringonpaiste ja lämpö eivät ole meille itsestään selviä, vaan meidän täytyy ja saamme kokea myös pimeyden ja kylmän olomuotoja, ja näin ilomme määrä auringon taas ilmestyessä luoksemme lisääntyy, ja tunnemme siitä kiitollisuutta. Muuttuva ja muuttunut tila lisää ymmärrystä sille, että mikään tai kukaan ei ole alati luonamme ja näin ollen itsestään selvä.

Edellä mainitun myötä aloin pohtia enemmänkin itsestäänselvyyden olemusta. Uskon, että kukaan ihminen ei halua olla toiselle ihmiselle itsestään selvä, vaan jollakin tavalla erityinen ja tärkeä - merkityksellinen. Kuitenkin arjessamme pidämme usein läheisiämme ja ympärillämme olevia ihmisiä itsestään selvinä tai toisin sanoen emme ehdi tai ymmärrä arvostaa ja kiittää heidän olemassaoloaan, ennen kuin se on ehkä myöhäistä.

Itsestäänselvyyden kokemus muodostuu loppujen lopuksi omasta tunnekokemuksesta eli siitä, miten merkitykselliseksi yksilö kokee toisen hänet kokevan. Tämä taas lähtee muodostumaan lähellä olevien ihmisten käyttäytymisten ja sanomisten tai usein sanomattomuuden kautta. Monesti ympärillä olevat ihmiset eivät edes tiedosta, että joku kokee olevansa muiden silmissä itsestään selvä - yksilö, jonka oletetaan olevan automaattisesti toisten käytettävissä aina silloin kuin he häntä tarvitsevat. Yksilöstä tulee automaatio ja itsestäänselvyys, mikä aikaansaa pitkällä tähtäimellä näin kokeneessa mielipahaa, väsymystä, surua ja mitättömyyden tunteita. Usein yksilön itsetunto laskee, ja hän tuntee olevansa vain muita ihmisiä varten ilman kiitosta ja kunnioitusta.

Tämä kaikki pätee niin parisuhteeseen, ystävyyssuhteeseen, työyhteisön suhteisiin tai mihin tahansa kahden ihmisen väliseen suhteeseen. Niin monet erot ja eripurat esimerkiksi parisuhteessa lähtevät kyteytymään juuri itsestäänselvyyden kokemuksen myötä. Yksilö kokee olevansa puolisolleen tai kumppanilleen aivan yhtä itsestään selvä kuin jokin jokapäiväisessä arjessa käytettävä esine tai huonekalu. Tämä lähtee taas yksilön kokemuksesta siitä, että häntä ei arvosteta eikä hänen tekemisistään ja läsnäolostaan osata olla kiitollisia eikä häntä riittävästi tueta ja auteta. Ajan myötä yksilö saattaa lähteä hakemaan sitä arvostusta ja tärkeyden ja merkityksellisyyden kokemusta muualta. Ihminen haluaa olla rakastettu, arvostettu ja kunnioitettu.

Samoin työpaikoilla esimies-alaissuhteissa tai työkaveruussuhteissa unohdetaan usein osoittaa toisen osapuolen merkittävyys ja tärkeys. Monesti kuulee, kuinka kipeästi alaiset kaipaavat esimieheltään kiitosta, positiivista palautetta ja osoitusta siitä, kuinka tärkeää heidän työpanoksensa on organisaatiolle ja toiminnan onnistumiselle ja etenemiselle. Samoin esimies voi kokea olevansa alaisilleen jatkuvasti läsnäoleva ja automaattinen tuki ja turva, jonka olemassaolon tärkeyttä ei tuoda koskaan esille eikä kiitetä. Lisäksi työyhteisöissä toiminta on usein tiimitoimintaa, jossa me jokainen tarvitsemme toisiamme, ja jokaisen työpanos on tärkeä ja toimintaa eteenpäin vievää. Työtehtävien muodostuessa rutiineiksi ja automaattisiksi toimintatavoiksi, kiitollisuus onnistumisille ja homman toimimiselle jää muiden asioiden jalkoihin ja pikku hiljaa häviää.

Myös vanhemmuudessa itsestäänselvyyden kokemukset ovat hyvin yleisiä ja arkipäivää. Toisaalta lapselle vanhempien olemassaolon itsestäänselvyys lisää turvallisuuden kokemusta. Lapsi voi elää huoletonta lapsuutta, kun hänen ei tarvitse pelätä, että vanhempi ei olisikaan siinä häntä varten. Toisaalta nykypäivän maailmassa erojen ja vaikeiden perhetilanteiden johdosta moni lapsi ei valitettavasti voi eikä saa kokea sitä, että vanhempi on itsestään selvä ja aina häntä varten ja läsnä. Kuitenkin vanhemmuudessakin on tärkeää kokea lapsilta myös arvostusta ja kiitollisuutta. Usein kiitollisuus vanhemmasta oivalletaan vasta aikaa myöten iän ja elämänkokemuksen karttuessa ja ylä- ja alamäkien kohdatessa kulkijansa. Silloin kiitollisuus siitä, että äiti ja isä ovat olemassa ja häntä varten, kasvaa ja muuttaa muotoaan. Sama pätee myös toisinpäin eli meidän aikuisten ja vanhempien on hyvä muistaa, että lapsi ja lapsen saanti eivät ole itsestäänselvyys, vaan elämämme suurin lahja, jota kannattaa hoivata ja huolehtia jatkuvalla rakkaudella ja kiitollisuutta osoittaen.

Me jokainen voimme tehdä paljon sen eteen, että läheisemme tai kanssakulkijamme eivät kokisi olevansa itsestään selviä. Kuten aikaisemmin jo totesin, yleensä kiitollisuus ja arvostus kasvaa ja nousee huippuunsa vasta sitten, kun menetämme tavalla tai toisella toisen osapuolen. Silloin vain valitettavasti emme voi tehdä asialle enää mitään. Siksi on äärimmäisen tärkeää avata silmämme ympärillämme olevalle hyvälle ja tärkeälle ja osoittaa arjen touhuissamme kiitollisuutta, välittämistä, tukea, huolenpitoa ja arvostusta toinen toistamme kohtaan. Se on mitä parhainta ravinnetta sille, että me jokainen voimme ja saamme voida hyvin ja kukoistaa omana itsenämme sekä toisiamme että ennen kaikkea itseämme varten. Kukka kasvaa, voi hyvin ja kukoistaa, kun siitä huolehtii, hoivaa ja välittää. Niin voimme me ihmisetkin. Siksi muistathan tänään, huomenna ja aina, ettei kukaan eikä mikään ole itsestään selvää, vaan meillä jokaisella on tärkeä paikka ja merkitys tässä elämässä, ja jokaisen tulee saada elää elämäänsä merkityksellisyyden viitta ympärillään. <3