Somen vähentämisen vaikutukset

Lähes viikko on vierähtänyt siitä, kun päätin, että somettaminen vähenee osaltani huomattavasti. Ensimmäiset päivät skarppasin ihan kelloa katsomalla, että kuinka paljon vietän puhelimella aikaa milloinkin ja asetin siis itselleni tavoitteet, minkä verran saan katsoa uutisia ja somemaailmaa aamulla, päivällä ja illalla. Kaikkein vaikeinta on se, kuten te kaikki koneella töitä tekevät tiedätte, että saatavuus sekä itsestään muille että muilta itselle on niin lähellä ja houkuttimena ja sitä helposti palkitsee itsensä välissä kaiken maailman viestittelyllä ja reagoinneilla. Lisäksi näin vanhempana sitä kokee velvollisuudekseen olla aina muualla asuvien lasten saatavilla. No, ensimmäiset päivät olivat haasteellisempia, mutta toisaalta myös hyvin kontrolloituja. Luonteeseeni kuuluu, että kun johonkin ryhdyn, otan sen niin tosissani ja sitoudun siihen täysillä. Myös tunnollisuus sovittujen asioiden äärellä elää voimakkaana minussa. Samalla myös omatuntoni on aktiivisena minussa, ja se soimaa minua tarvittaessa ja välillä ankarastikin. Tällaiselle vapaalle sielulle tämä oli siis hyvä opinpaikka.

Oli kuitenkin hienoa huomata, kuinka paljon aikaa jää kaikkeen muuhun tämän muutoksen myötä. Aivan niin kuin havainnoisi kaikkea ympärillä olevaa, mutta myös itseään entistä enemmän ja syvällisemmin. Välillä oli jopa hetkiä, että mietin, mitä tehdä, vaikka harvemmin niitä minulla ilmenee, sillä olen ihminen, joka tekee koko ajan jotain, ainakin ajatustyössä. En ole siis löhöilijä- ja telkkarinkatsojatyyppi ollenkaan, vaan jotenkin haluan elää elämääni mahdollisimman monipuolisesti ja niin, että tunnen sen kirjaimellisesti joka solullani. Passivoituminen on tylsää, eikä se tarkoita silti sitä, että koko ajan suorittaa. Omassa sisäisessä maailmassa tapahtuva ajatustyö ja oman mielen sopukoissa puuhastelu on kaikkea muuta kuin passiivista toimintaa. Siinä ohessa voi liikkua luonnossa tai tehdä jotain muuta sellaista, joka aktivoittaa edellä mainittua entisestään. Itselleni ajattelu lähtee harvemmin pysähtyneisyyden tilassa, vaan se vaatii myös fyysisellä puolella tapahtuvaa liikettä ja toimintaa. Erikseen on sitten meditaation kaltaiset tyhjennyshetket, jolloin pikkuhiljaa pääsee irtautumaan myös ajatuksistaan ja koko kehostaan, ja tunteet sellaista hyvää tekevää, leijuvaa olemassaoloa, jossa kaikki minussa rauhoittuu. Kaipaankin suuresti sointukylpyjä, jotka synnyttävät minussa juuri tuollaisia tuntemuksia.

On myös aikaa ja tilaa kohdata syvemmin kotona ja lähipiirissä olevat ihmiset. Oi, kuinka hienoa onkaan katsoa toista silmiin, tarkkailla hänen mielen liikkeitään ja ilmeitään. Kuunnella ja katsoa vain jotakuta. Ja sama myös toisinpäin. On paljon syvempäää vuorovaikutusta, kun toinen puhuessaan ja kuunnellessaan katsoo juuri minua eikä puhelimen ruutua aina väliajoin. Tunnen olevani toiselle läsnä, ja myös toinen tuntuu olevan sitä samaa minulle. Saman huomaan, kun joku soittaa minulle. Tätä muuten tapahtui enemmän kuin normaalisti, sillä olin vinkannut, että parhaiten minut saa kiinni soittamalla puhelimella. Täytyy tunnustaa, että ennen saatoin laittaa puhelimen siten, että pystyin samalla katsomaan välillä uutisia tai reagoimaan jonkun viestiin ja postaukseen. En siis ollut samalla tavalla 100-prosenttisesti soittajaan keskittynyt. Ihminen ajattelee usein olevansa niin tehokas ja tekevänsä monta asiaa yhtä aikaa, mutta on selvää, että se vie aina pois toiselta. Tunsin siis hyvää omaatuntoa ja fiilistä siitä, että aidosti kuuntelin, havainnoinnin ja olin ja elin siinä hetkessä, vuorovaikutuksessa toisen kanssa.

Huomasin muuten rapsuttavani myös koiraani vielä enemmän ja, huomasinkin, kuinka hänkin sen aisti ja haki sitä koko ajan lisää. Toisin sanoen koiranikin aktivoitui minun myötä läsnäololle. Sama varmaan pätee perheissä, joissa on pieniä lapsia. Kun lapsi aistii, että hän saa nyt vanhemmiltaan enemmän huomiota, hän iloitsee siitä ja hakee sitä koko ajan vain lisää ja lisää. 

Toisin sanoen somettamisen vähentäminen näin lyhyen tutkimusajanjakson perusteella lisäsi läsnäolevaa vuorovaikutusta sekä itseensä että myös muihin kanssaeläjiin ja sen myötä kasvatti mielihyvän, läheisyyden ja välittämisen ilmapiiriä. Ihminen valitettavasti passivoituu ja tottuun niin helposti samankaltaisesti tapahtuvan toiminnan äärelle. Siitä tulee ikään kuin rutiini, normi arkea ja elämäntapa. Kaikkinensa vinkaan, että somemaailman ja somettamisen vähentäminen elämässä ja sen vaikutukset olisi äärimmäisen mielenkiintoinen tutkimusaihe, erityisesti kokemuksellisen tutkimuksen näkökulmasta, jolloin itse kunkin kokemukset sanallisesti kuvattuina avaisivat ikkunoita ja ovia, joiden olemassaoloa emme ymmärräkään tätä elämänpyörää kulkiessa. 

Joskus kylläkin kun tunsin, että jollakulla läheiselläni on tarve ottaa minuun yhteyttä somen kautta. purkautua ja tuoda esille tuntemuksiaan, unohdin kellot ja kontrollin ja antauduin auttamisen ja tukemisen äärelle. Se elää minussa niin vahvasti ja on osa minua. On hyvä muistaa, että emme ole täällä maailmassa vain itsekkäästi itseämme varten, vaan myös muita varten. Ja tekemisemme ja päätöksemme vaikuttavat muihinkin kuin itseemme. Näinä päivinä se on erityisen tärkeä ymmärtää ja muistaa. ❤️