Tunnetaidot ja niiden opettaminen -  keino koulukiusaamisen ennaltaehkäisemiseen

Koulukiusaaminen on juuri nyt median, hallituksen ja ihan meidän jokaisen ykköspuheenaihe. 11-vuotiaan pojan kohtalo ja kiusaamistapaus järkyttää, suututtaa, liikuttaa, ahdistaa ja ennen kaikkea aktivoittaa asian äärelle. Tapaus herättää siis monia tunnetiloja - tässä tapauksessa negatiivisia tunnetiloja. Jokaisella on jonkinlainen mielipide asiaan, ja jälleen kerran toistuvat samat toteamukset, lausahdukset ja päätelmät. Jokaisella lapsella on oikeus käydä koulua, eikä ketään voi pakottaa siirtymään toiseen kouluun. Me teemme kaikkemme, että koulukiusaaminen saataisiin vähentymään. Miksi juuri tiettyä poikaa ja tiettyjä lapsia kiusataan? Onko syyllinen vain kiusaaja? Onko kiusattu itse syyllistynyt kiusaamiseen - mitkä ovat taustat tälle kaikelle? Meillä on Kiva koulu -järjestelmä, jonka avulla pyrimme siihen, että koulukiusaamista ei ole. Jne jne. Kuten monet kerrat, asia on nyt framilla, mutta pikku hiljaa keskustelu rauhoittuu, ja palataan ns. normaaliin. Konkreettista muutosta ei tapahdu, eikä asialle tunnu löytyvän pelastusta ja ratkaisua.

Olen saanut olla kaksi vuotta mukana koulumaailmassa luokanopettajan ja erityisopettajan sijaisena. Sitä ennen minulla oli kokemus tästä maailmasta vain vanhempana. Nyt olen tajunnut, että aikaisempi kokemus oli vain pintaraapaisu siihen, mitä todellisuus on. Muodostin käsitykseni lasteni kokemuksia kuuntelemalla, vanhempainiltoihin ja vanhempainvartteihin osallistumalla sekä oman kylämme koti- ja kouluyhdistykseen kuulumalla. Tällä tavalla pääsin jo jollain tavalla osalliseksi tähän kaikkeen, mutta vasta oman henkilökohtaisen kokemuksen kautta pääsin näkemään totuuden - omakohtaisen totuuden. Koska taustani oli muualla kuin lasten ja nuorten koulumaailmassa, sulauduin joukkoon ennakkoluulottomasti, tietyllä tavalla untuvikkona ja avoimin mielin. Olin kuin Liisa ihmemaassa tai Neiti Etsivä, joka oli utelias kaikelle, havainnoi, tarkkaili, aisti ja huomioi. Tein opetustyön ohella eräänlaista tutkimustyötä, jossa kohteena olivat lapset, tunteet ja tunnekäyttäytyminen, vuorovaikutus ja sosiaalinen kanssakäyminen. Siksi se oli minulle paljon muuta kuin pelkkä opettajansijaisuus.

Lapsi on ihana, aito, herkkä ja välittämistä vastaanottava yksilö. Hän rakastaa olla rakastettu, turvattu ja huolehdittu. Tietysti persoona- ja temperamenttierot sekä kotitausta vaikuttavat edellä mainittuun, mutta kaiken kaikkiaan se on jokaisen lapsen perustarve. Kiusaamisen kokemus on henkilökohtainen kokemus. Aina se ei näyttäydy fyysisenä, vaan monesti se on melko näkymätöntä. Siksipä kokemuksen kokija ja tuntija on ainut henkilö, joka voi todeta, kokiko hän toiminnan kiusaamisena. Herkkyysasteemme ja se, mitä kestämme vaihtelevat yksilöstä toiseen. Kuitenkin jokainen kiusaaminen järkyttää ja särkee sitä kokemusmaailmaa, johon yksilö uskoo ja turvaa. 

Kahden vuoden kokemukseni suurin oppi on, että ei ole olemassa pahaa lasta, vaan osa voi vain huonommin syystä tai toisesta. Ja mitä huonommin tämä lapsi ja nuori voi, sitä herkemmin ja rajummin hän purkaa tätä pahaa oloa pois. Usein pahoinvoinnin seuraus on kiusaaminen, mikä taas ketjureaktiona aikaansaa kiusatussa yksilössä pahoinvointia. Kiusaamisen poistamisen perusajatus on, että miten tätä pahaa oloa saataisiin vähennettyä ja poistettua. Jos tähän ei puututa eikä löydetä ratkaisua, kiusaamisen ja sitä kautta mahdollisten muiden haitallisten toimien kierre vain jatkua ja jatkuu. 

Lukijoilleni ja tuttavilleni olen ehkä jo kyllästymiseen asti puhunut tunteiden ja tunnekäyttäytymisen merkityksestä. Koulukiusaamisen ennaltaehkäisemisen ja vähentämisen eräänä ratkaisukeinona itse näen tunnetaitojen esille ottamisen ja opettamisen kouluilla ja jo päiväkoti- ja eskarimaailmassa. Usein nimittäin kiusaamiskierre lähtee jo sieltä. Valitettava tosiasia on, että emme voi vaikuttaa jokaisen lapsen kotioloihin emmekä poistaa kokonaan niitä kokemuksia, joita mahdollisesti kotielämä on aikaansaanut. Mutta se, mitä voimme tehdä, on sisällyttää kouluopetukseen ja päiväkotimaailmaan tunnetaitojen opettamisen ja kehittämisen. Jo pienellä lapsella on kokemuksia, joihin liittyvät tunteet. Näitä tunnekokemuksia pitäisi tuoda esille ja käydä läpi. Lapsi on erityisen halukas puhumaan tunteista, tunnekokemuksista, surun ja ilon tunteista, kun hänelle vaan annetaan siihen mahdollisuus. Toiset lapset lämpenevät hitaammin tälle kaikelle, mutta vuorovaikutteisen, lämpimän ja aidon vastaanottamisen kautta hekin pääsevät avautumaan. 

Sain erityisopettajan sijaisena pitää muutamia elämänkatsomustunteja, jotka antavat opettajalle vielä suuremman ja luovemman mahdollisuuden opetussisällön rakentamiseen kuin perustunnit. Ne olivat tunteja, joissa keskityttiin hetki pelkästään oppilaisiin, heidän tunteisiinsa, kokemuksiinsa ja olemassaoloonsa - niin kiusaamiseen, suruun kuin muihin mieltä kuormittaviin asioihin. Se tarve ja kiinnostus, joka heidän silmissään ja koko olemuksessaan näkyi, osoitti, että tällä kaikella on paikkansa koulumaailmassa. Lasten suusta kuuluikin, että tätä pitäisi olla niin paljon enemmän.

Koulukiusaamista ei ratkaista hetkessä eikä valitettavasti kokonaan, aivan samoin kuin sotia, kateutta, ristiriitoja yms., mutta ihmisten pahoinvointiin voidaan vaikuttaa sekä sitä korjaten ja parantaen että ennen kaikkea ennaltaehkäisten. Koulumaailma tarvitsee kaiken rationaalisen, ohjatun, järkeistämisen, sääntöjen ym. rinnalle myös pehmeitä arvoja ja aihepiirejä, joihin katson niin vahvasti tunteiden, tunneälyn, empatian, erilaisuuden hyväksymisen, välittämisen ja huolenpidon kuuluvan. Lapsi ja nuori, kuten jokainen yksilö on helposti särkyvä, mutta työläämpi korjattava. Siksi ennaltaehkäisevä, kasvattava tunneopetustyö on tärkeää, jotta meidän jokaisen, niin pienen kuin vähän suuremman ymmärrys toista ihmistä, hänen tunteitaan ja käyttäytymistään kuin myös omaa itseään kohtaan kasvaisi ja lisääntyisi. ❤️

 11- vuotiaan pojan kaltaisiin fyysisiin ja julmiin koulukiusaamistekojen jälkihoitoon tarvitaan ennen kaikkea kiusatun henkistä terapiaa, kuuntelemista ja auttamista, jotka edesauttaisivat niiden henkisten haavojen parantamista, joita teko aiheuttaa. Lisäksi myös kiusaaja kaipaa apua, tukea ja tarvitavaa terapiaa, jotta hän pääsisi avaamaan tekonsa syitä ja erityisesti taustalla vaikuttavia, hänelle itselleenkin ehkä tiedostamattomia syitä teolleen. Kumpikin taho tarvitsee apua ja pikaista sellaista. Edellä mainittu koulujärjestelmän muutos taas olisi ennaltaehkäisevää työtä siinä, että vastaavia kauheuksia ei pääsisi tapahtumaan.