Irtipäästämisen vaikeus

Joskus entisestä irtipäästäminen on todella vaikeaa, jopa tuskallista. Ihminen joutuu luopumaan jostain sellaisesta, joka on ollut tärkeä osa hänen elämäänsä, oppimismatkaansa ja osittain myös identiteetin muodostumista. Ennen kaikkea siihen voi liittyä vahvasti muistot, jotka toisaalta kannattelevat yksilöä ikävän ja surun keskellä, mutta toisaalta eivät päästä irti ja näin kahlitsevat, kuormittavat ja tuovat henkistä taakka yksilön sisimpään. Joskus nämä tuntemukset pitävät yksilöä otteessa sekä hereillä että unessa ollessa. Aina muistot eivät ole vain hyvää tekeviä ja lohduttavia, vaan kuluttavia sekä esteitä ja hidasteita jatkoelämälle.

Ihminen tarvitsee aikaa, rauhaa ja myös yksinoloa käsitellä näitä monisäikeisiä, sekavia ja itseään kuormittavia tuntemuksia. Jatkuva aktiivisuus, yhdessäolo ja elämän täyttäminen kaikella muulla voi olla pakokeino päästää irti ja unohtaa. Tämä kaikki voi hetkellisesti pysähdyttää padon lailla kaiken sen tunnekuohun, joka yksilön sisällä vallitsee. Mutta on hyvä muistaa, että padollakin on kestävyytensä rajat, jotka ajan myötä luovuttavat veden voimasta. 

Siksi on tärkeää, että me ihmiset annamme aikaa itsellemme, tunteillemme ja kaikellle sille, joka sisimmässämme kumpuaa, välillä kuohuu ja sitä myöten ahdistaakin. On tärkeä kuunnella omaa sisintään, hyväksyä elämä juuri sellaisena kuin se tällä hetkellä on - ei heti, mutta ajan kanssa - silloin kun on tarpeeksi vahva päästämään irti, luopumaan ja hengittämään jälleen vapaammin ja vapautuneemmin. Kiireellä ei mitään voiteta eikä aikaansaada, varsinkaan silloin, kun kyse on henkisestä hyvinvoinnista. ❤️