Syyllisyyden taakka

Runsaan lumen peittämät puut herättävät meissä luonnossa kulkijoissa ihastusta ja innostusta ikuistaa ne kuviksi. Itse puuta, sen runkoa ja oksistoa ei juuri näe, vaan lumi on runsaudellaan muotoillut ne mielikuvitusta herättäviksi veistoksiksi. Koska lumen taakka on sen verran raskas, puiden uljas taivaaseen kurkottaminen on muuttunut alaspäin lepääviksi kallistumiksi. Meille puu näyttäytyy kauniina luonnon taideteoksena, kun taas itse puulle lumen paino on sen hyvinvointia heikentävä ja joskus jopa sen kasvua katkaiseva elementti.

Sama se on meillä ihmisillä. Kun henkinen painolastimme on liian raskas kannettavaksi, heikentää se meidän hyvinvointiamme ja joskus jopa halua elää ja nauttia elämästä. Joskus tämän kaiken taustalla on syyllisyyden taakka, joka kuormittaa yksilön minuutta, hyvinvointia ja elämäniloa. Kun ihminen tuntee voimakasta syyllisyyttä jostakin, on hänen vaikea kääntää katseensa ja ajatuksensa mihinkään muuhun, vaan tämä taakka eräällä tavalla kulkee hänen mukanaan jokapäiväisessä arjessa, toisten ihmisten kohtaamisissa ja tietoisessa tai tiedostamattomassa itsensä kanssa keskustelussa. Loppujen lopuksi ihminen voi olla itselleen kaikkein ankarin ja julmin syyllistäjä, josta ei pääse hetkeksikään rauhaan tai eroon, vaan syyllisyyden taakka kulkee aina yksilön mukana.

On olemassa ihmisiä, joilla itsensä syyllistäminen on erityisen olennainen osa hänen persoonaansa ja tapaansa ajatella, toimia ja tehdä elämänvalintoja. Hän tietyllä tavalla hakee syytä kaikkeen itsestään ja on herkästi ankara ja soimaava juuri itselleen. Tuntuu, että hän ei mielestään tee mitään siirtoja elämässä oikein, ja kaikki paha ja surua tuottava johtuu hänestä itsestään. Taustalla voi olla monia eri tekijöitä, joihin yksilön perusluonne, mutta myös eletty elämä, lapsuus ja erilaiset kokemukset vaikuttavat. Joskus yksilö on voinut kokea jo lapsesta saakka syyllisyyden tunnetta ja luuloa, että hän on kaiken kielteisen ja surua tuottavien asioiden taustasyy. Hän on lähtenyt kuormittamaan itseään jo pienestä lähtien, kenties opitun ja jatkuvasti toistuvien vanhempien tai läheisten sanomisten perusteella. Joskus ikävät kokemukset ja haaveiden toteutumattomuus lisäävät syyllisyyden tuntemuksia ja tunnetta, että hän ei ansaitsekaan yhtään enempää tai parempaa.

Toisaalta on olemassa yksilöitä, joilla on luontevaa ja automaattista syyllistää erityisesti ikävistä kokemuksista ja tapahtuneista aina jotain toista. Koskaan yksilö ei näe itsessään mitään syytä, vaan aina vika tai virhe johtuu toisista osapuolista. Tällöin ihminen näkee itsensä tietynlaisen täydellisyyden peilikuvan kautta eikä aidon minäkuvan kautta. Jos elämässä ei kaikki menekään haaveiden tai toiveiden mukaan, syyllinen löytyy aina oman itsensä ulkopuolelta. Tällaisen henkilön lähellä olevien on raskasta olla ja hengittää vapaasti ilman pelkoa tai varuillaanoloa siitä, että syyllistäminen taas alkaa.

Syyllisyys on kaikkinensa vaikeasti kontrolloitava ja kaikkea muuta kuin yksinkertainen asia. Kun henkilö kokee itsensä syylliseksi johonkin, hänen on vaikea päästä tästä ajatuspainajaisesta eroon, vaan se pitää häntä pihdeissään toisten, lähipiirissä olevien sitä edes tiedostamatta. Päällisin puolin voi näyttää, että kaikki on hyvin, mutta sisällä oleva, raastava ja itseä syövä tunne kuluttaa yksilön voimavaroja ja kykyä positiiviseen ajatteluun. Syyllisyyden taakka lähtee harvoin pois itsestään, vaan se vaatii syyllisyyden tunteen ulospääsyä, avautumista ja asian käsittelyä. Mitä avoimemmin, rohkeammin ja rehellisemmin henkilö voi tuoda esille syyllisyyden taakkaansa, sitä parempi mahdollisuus sen raskaasta taakasta on vapautua.

Aivan kuten puut tarvitsevat taakkansa vapauttamiseksi tuulta tai lämpimämpää ilmaa, yleensä syyllisyyden taakankin vapautumiseen tarvitaan toista ihmistä, joka kuuntelee, tukee ja lopulta ravistaa taakan kantajan kanssa yhdessä syyllisyyden pois. Joskus tämä prosessi vaatii paljon aikaa, avointa keskustelua ja itsensä ja tunnemaailmansa avaamista. Harvoin syyllisyyden tunne pyyhkiytyy pois omin avuin tai ainakin se vaatii yksilöltä hyvin perinpohjaista itsetuntemuksen, itsensä löytämisen ja itsensä johtamisen työstämistä ja siihen tarvittavien työkalujen löytämistä.

On hyvä muistaa, että syyllistäminen ei edesauta mitään, on kysymyksessä sitten itsensä syyllistäminen tai toisten syyllistäminen. Se ei juuri koskaan tuota eikä aikaansaa mitään hyvää, asioita edistävää tai parantavaa, mutta sitäkin enemmän se saa yksilössä tunnetiloja, jotka syövät hänen itsetuntoaan, minäkuvaansa, hyvinvointiaan ja elämäniloaan. Syyllistämisellä ei voita mitään, eikä yleensä teoille tai tapahtuneelle ole olemassa vain yhtä syyllistä tai johdannaista. Meidän on paljon helpompi elää, kun voisimme kulkea elämänpolkuamme ilman joskus jatkuvaakin syyllisyyden taakkaa. Mitä herkempiä olemme, sitä helpommin otamme kaiken syyn kaikesta itseemme.

Katselen lumen peittämiä puita, jotka taakkansa kuormittamina suuntautuvat alaspäin, aivan kuin elämänilonsa menettäneinä. Aurinko kuitenkin paistaa koko ajan lämpimämmin ja lämpimämmin. Se tuo säteilyllään lämpöä, jonka edesauttamana puiden taakkakin alkaa helpottaa. Myös tuuli tekee osaltaan sille tarkoitetun tehtävänsä. Puun ei tarvitse olla yksin, vaan onneksi sillä on auttajansa.

Toivon, että sinä siellä, jota tällä hetkellä syyllisyyden taakka pitää pihdeissään ja kuormittaa, ymmärrät, että teoilla ja tapahtuneilla ei ole vain yhtä syyllistä tai syyllistä ollenkaan, vaan joskus asiat vain tapahtuvat kuten tapahtuvat. Toivon, että uskallat puhaltaa ulos syyllisyyden tuntemuksesi ja toisten tukemana irrottautua taakasta, jonka raskauden tunnet vain sisälläsi. ❤️