Tunnetko oikeasti itsesi?

Tunnetko oikeasti itsesi vai muodostatko oman minuutesi määrittelyn muiden ihmisten mielipiteiden, sanomisten ja kuvausten kautta? Moni ihminen sanoo, että hän ei välitä yhtään mitään, mitä muut ihmiset hänestä ajattelevat, mutta jos alkaa kysellä yksilöltä kuvausta itsestään, lähtee se monilta vääjäämättömästi muovautumaan niistä sanomisista ja kokemuksista, joita toinen henkilö on heistä sanonut.

Jo lapsesta lähtien minäkuva alkaa muodostua vanhempien, opettajien ja kavereiden sanomisten kautta. Toisaalta lapsi tarvitsee posiitivisten sanomisten kautta muodostunutta näkemystä hänestä itsestään, sillä se kasvattaa ja vahvistaa lapsen itsetuntoa ja ymmärrystä siitä, kuinka paljon hänessä on hyvää. Lapsuudessa ja nuoruudessa vastaanotetut mielipiteet ja luonnekuvaukset kulkevat läpi elämän mukana ja jättävät yksilöön muistijäljen ja näin oletuksen omasta itsestään. Usein olen kuullut vielä aikuisena monen kuvailevan itseään esimerkiksi matemaattisesti tai kielellisesti lahjakkaana tai vaikkapa laiskana, ujona tai ylivilkkaana. Monesti tämä palaute on tullut koulusta tai vanhemmilta, ja näin aikuisuudessakin kantaa vielä yksilön muodostamassa minäkuvassa.

Mutta jos alamme oikeasti ja syvällisesti ajatella omaa itseämme ja minuuttamme eli omaa käsitystä itsestämme, on tämän kuvaaminen jo paljon vaikeampaa. Väitän, että nykypäivän hektisessä suoritusyhteiskunnassa, ihminen usein unohtaa oman minuutensa ja syvällisen pohdiskelun omasta itsestään. Siihen ei tunnu löytyvän aikaa eikä tilaa, ja toisaalta sen merkityksellisyyttä ei ole ymmärretty. Kuitenkin oman minäkuvan ja oman itseytensä löytämisessä, oivaltamisessa ja tutkimisessa on jotain äärimmäisen koukuttavaa ja palkitsevaa. Sillä loppujen lopuksi sinä itse tunnet itsesi ja aidon minuutesi parhaiten. Me voimme käyttäytymisellämme ja sanomisillamme esittää ulkopuoliselle maailmalle tiettyä kuvaa itsestämme, mutta aidon totuuden tiedät vain sinä itse.

Täällä kilpailuyhteiskunnassa, jossa tärkeää on osoittaa koko ajan oma hyvyytensä ja paremmuutensa muihin nähden, piilotamme sekä itseltämme että muilta esimerkiksi heikkoutemme. Ja niitä meillä kuitenkin jokaisella olla, sillä en ole tässä elämässäni tavannut yhtään täydellistä ihmistä. Mitä enemmän ymmärrämme heikkouksiamme ja "vajauttamme", sitä enemmän osaamme olla myös armollisia itsellemme. Toisaalta meissä ihmisissä on valtavasti hyvää ja potentiaalista, joka arjen pyörityksessä unohtuu ja jää huomioimatta. Samaten omaa minuutta tutkimalla löydämme itsestämme erilaisia tunnetiloja, jotka ovat sillä hetkellä käyttäytymisemme ja sanomistemme taustalla. Mitä enemmän ymmärrämme itseämme, käyttäytymistämme, tunnetilojamme, sitä helpompi meillä on elää itsemme kanssa sekä muiden kanssakumppaniemme kanssa.

Meillä jokaisella pitäisi olla enemmän aikaa ja tilaa oman itseytemme tutkimusmatkalle. Se ei tapahdu hetkessä, vaan se vaatii aluksi heräämistä asian tärkeydelle, sen jälkeen opastusta ja herättelyä ja lopuksi keskittymistä sekä oman itsensä avaamista itselleen. Mielestäni kaikkein suotuisin ympäristö tälle tutkimusmatkalle on luonto, sillä se ei määrittele sinua ja antaa tilaa, vapautta ja aikaa tälle kaikelle. Luonnossa ollessasi voit hetkeksi unohtaa kaikki arjen paineet, tekemiset ja velvoitteet, ja sinulla on lupa ja mahdollisuus keskittyä itseesi. Luonnossa aistisi aktivoituvat hellällä tavalla eikä keinotekoisin ärsykkein. Luonnossa saamme olla juuri sellaisia kuin olemme - aitoja ja rehellisiä itsellemme ilman ympäristön luomia paineita ja odotuksia. <3