Elämä ja sen mukana tuoma ikääntyminen- elinikäinen oppimismatka

Näin vuoden ja vuosiluvun vaihduttua taas yhden numeron eteenpäin ajatuksiini hiipii oma ja läheisteni ikääntyminen. Merkitessäni uuden vuoden kalenteriini läheisteni tulevia syntymäpäiviä ja vuosimääriä, jotka he saavuttavat, on se eräänlainen herätys myös itselleni siitä, missä kohtaa elämäämme olemme jo taivaltamassa. Sisarusteni lapset, jotka olivat vasta kouluikäisiä, ovat nyt jo aikuisia, ja omat lapsenikin ovat matkalla kohti aikuisuutta. Erityisesti oman iän konkreettinen kirjaaminen numeroiksi saa mielen ja ajatukset toisaalta ristiriitaisiksi ja toisaalta kiitollisiksi. Jokainen eletty vuosi, jonka on saanut elää, on saavutus, josta saa olla kiitollinen ja onnellinen. Kuitenkin ikävuosien kasvaminen on selkeä osoitus siitä, että elämää on jo paljon eletty, ja sitä on enää vähemmän jäljellä kuin mitä elettyjä vuosia. Kukaan meistä ei voi ennustaa, kuinka monta vuotta elämässämme ehdimme saavuttaa. Viidenkympin ylitys on ainakin itselleni merkki siitä, että ikääntyminen ja vanheneminen ovat konkreettisia ja todellisia, ja niitä koskevat ajatukset ovat läsnäolevia ja jokapäiväiseen elämään useammin kuuluvia.

Elämme elämäämme eri elämänkaarivaiheiden läpi, ja jokaisella niistä on oma merkityksensä ja tarkoituksensa. Olemme elämässä oppimismatkalla, ja jokainen eletty vuosi ja niihin liittyvät kokemukset kasvattavat ymmärrystämme ja tekevät meistä viisaampia. Lapsuudessa iällä ei ole muuta merkitystä kuin se, että saamme viettää syntymäpäiviä ja juhlistaa ja herkutella kavereiden kanssa. Nuoruuden myötä yksilölle täysi-ikäisyyden viitta on tavoiteltava, ja sitä odotetaan suurella innolla ja malttamattomana. Tämän maagisen iän ylitettyä nuori on matkalla kohti aikuisuutta, jossa ikää ei pidetä enää niin merkityksellisenä, eikä siihen kiinnitetä niin huomiota, vaan aletaan nauttia aikuisuuteen liittyvästä vapauden ja itsenäisyyden tunteesta. Silloin ihminen hakee malttamattomasti uusia kokemuksia ja on utelias ja innostunut kaikelle uudelle, jota aikuisuus tuo tullessaan. Irtaantuminen kodin ja vanhempien turvasta on kiehtovaa, mutta toisaalta pelottavaakin. Kuitenkin meidät ihmiset on luotu siten, että ikääntyminen ei tuossa vaiheessa ole mitenkään päivittäisisssa ajatuksissa, vaan annamme elämän viedä, ja kuljemme siinä mukana uusia kokemuksia nälkäisesti etsien ja löytäen.

Aikuisuus onkin sitten pitkäjaksoisempi elämän vaihe, joka vähitellen kypsyttää meitä enemmän ja enemmän, ja vie meitä kohti niitä päämääriä ja unelmia, jotka olemme elämällemme asettaneet ja toivoneet. Aina elämä ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan, ja välillä elämäntaipaleemme voi olla hyvinkin kuoppaista sekä ala- ja ylämäkivoittoista. Lisäksi joudumme kohtaamaan matkamme aikana risteyksiä, joissa oikean tien valinta on vain meidän käsissämme. Aina valitettavasti valitun tien valinta ei tunnukaan loppujen lopuksi oikealta, mutta jokaisen tien ja polun kulkeminen kasvattavat ja opettavat meitä ymmärtämään elämän monimerkityksellisyyttä ja onnellisuuden ja onnettomuuden eri asteita.

Monelle vanhemmuus on elämän suurin ja merkittävin askel, sillä sitä kautta annamme uudelle elämälle alun ja lähtökohdat yksilön oman elämän taipaleen kulkemiseen. Kuitenkin myös siltä osin elämä ei aina mene haaveiden mukaisesti, ja sekin meidän on vain hyväksyttävä. Voimme tehdä elämässämme monia suuriakin valintoja ja päätöksiä, mutta kaikilta osin emme voi elämänkulkua määritellä. Valtamme elämäämme on osittaista, ja sekin on tärkeä hyväksyä ja ymmärtää.

Keski-ikäisyys tuo mukanaan elämänkokemusta ja elämänviisautta, joita ei saa millään opiskeluilla tai luontaisilla lahjakkuuksilla, vaikka nekin edesauttavat ja lisäävät edellä mainittua. Eniten se kartoittuu kuitenkin vain elämällä ja elämästä oppimalla. Siksipä ikääntymisen ja vanhenemisen yhtenä positiivisena puolena onkin, että elämänviisaus ja ymmärrys myös toisten ihmisten elämävaiheista ja niihin liittyvistä ilon ja surun kokemuksista kasvavat iän myötä. Tästä syystä myös mahdollisen vanhemmuuden eräänlaisena taakkana on se, että emme voi hyödyntää ja viljellä elämän viisauttamme täysimääräisesti, vaan vain sanoina, neuvoina ja ohjeina jälkipolvellemme ja nuoremmille läheisimmille. Jokaisen on elettävä oma elämänsä ja myös kompuroitava ja noustava sieltä ylös erheiden ja oppien kautta. Joskus myötäeläminen ja sitä kautta itselle niin läheisten ja rakkaiden ihmisten risteysvalinnat kuormittavat ja saavat mielen ja ajatukset raskaiksi. Meidän on kuitenkin hyväksyttävä, että emme voi elää kenenkään elämää, vaan jokainen elää sen tavallaan ja oppimalla.

Ikääntyessään ihminen alkaa kuitenkin pohtia elämän loppumista ja oman elämäntaipaleen päättymistä. Tietynlaista valmistelutyötä sille tehdään jo siinä vaiheessa, kun omat vanhemmat ja muut läheiset samaa ikäluokkaa olevat heikentyvät ja pikku hiljaa poistuvat keskuudestamme. Ymmärrys sille, että itse on seuraavana vuorossa vahvistuu näiden menetysten kokemusten kautta. Siksi ikääntyessään elämää alkaa pohtia paljon syvällisemmin ja elämän kiertokulun ymmärtäen.

Itse olen jo pienestä pitäen ja vuosien karttuessakin viihtynyt äärimmäisen hyvin itseäni vanhempien ihmisten kanssa, sillä olen jo silloin oivaltanut, että heillä on niin paljon enemmän annettavaa kuin ikäisilläni. Minua on aina kiehtonut iäkkäiden ihmisten elämän tarinat, sillä ne kertovat jostain, mitä itse en ole vielä kokenut, ja johon oma viisauteni ei riitä. Koukuttavinta ja opettavinta niissä on kuitenkin se, että ne ovat aitoja ja totta, ja niihin liittyvät ajatukset ja opit on saavutettu vuosia elämällä ja kokemalla. Elämänviisaus on jotain sellaista, jota kohti haluan itsekin mennä, vaikka se väistämättä tarkoittaa myös sitä, että ikävuosien karttuessa elämäntaivalta on päivä päivältä vähemmän jäljellä.

Mielestäni ihmiset ajattelevat aivan liian vähän elämän pyörteessään ja arjessaan elämän tarjoamia mahdollisuuksia ja sitä, kuinka jokainen päivä on merkityksellinen, eikä elettyä päivää saa enää takaisin. Ihmiset odottavat aivan liian paljon tiettyjä etappeja; kaamoksen väistymistä ja kevättä, tulevaa kesälomaa, viikonloppuja, eläkeaikaa ym. ym. Kuitenkin jokainen eletty päivä on elämästämme pois, ja liikaa kiirehtimällä ja eläen ajatuksin jo seuraavaa etappia kuljemme elämäämme siitä aivan liian vähän nauttien ja kiitollisuutta tuntien.

Kun katson itseäni peilistä (,jota teen todella harvoin), näen siellä edelleen sen elämälle uteliaan ja kaikesta innostuvan luonnonlapsen, joka kulkee sinislmäisesti elämäänsä ihmisen hyvään uskoen ja toiseen luottaen. Kuitenkin näen siellä myös kasvot, joissa näkyy eletty elämä ja sen mukana tuomat rypyt, juonteet ja muutama harmaa hiuskin. Sisälläni tunnen olevani edelleen se sama elämänseikkailija, joka haluaa nähdä, kokea ja hullutella. Elämäniloni ja haluni rakastaa ja olla rakastettu ja tärkeä jollekulle ei ole kadonnut mihinkään. Olen saanut elää elämääni jo pitkän taipaleen ja oppia elämästä jo hyvin paljon. Olen saanut sisälleni jo aimo annoksen elämänviisautta, ja siitä olen äärimmäisen kiitollinen. Mutta vielä minulla on paljon opittavaa ja ymmärrettävää, ja siksi olenkin edelleen lapsenomaisen utelias elämälle ja sen seikkailuille, vaikka ne toisivatkin mukanaan myös niitä vastoinkäymisiä ja haasteita. Elämä ei ole aina helppoa, eikä sen pidäkään olla. Mitä enemmän koemme elämässämme sekä ilon että surun hetkiä, sitä viisaampia olemme elämälle ja ehkä sitä kautta osaamme tukea, kannustaa ja olla läsnä henkilöille, jotka sitä kaikkea tarvitsevat. <3

Siksipä vuotta 2019 taivaltaessani en harmittele ikääntymistäni enkä haikaile kadotettua nuoruuuttani, vaan iloitsen siitä, että olen saanut elää ne kaikki elämänkaarenvaiheeni omien valintojeni, päämäärieni ja haaveideni kautta. Iloitsen myös suuresti sitä, että olen Onnensäteen ja tämän Facebookin kautta saanut mahdollisuuden jakaa ajatuksiani, elämän mukana tullutta ymmärystäni teidän kaikkien kanssa. Jos olemassaolollani ja teksteilläni saan edes yhdelle ihmiselle lohtua, kannustusta, tukea tai oivalluksia, en ole turhaan täällä. Nyt alkanut vuosi olkoonkin vielä suurempi askel ja tienristeys haaveelleni siitä, että voin konkreettisesti auttaa, tukea ja kannustaa yksilöä voimaan paremmin - avoimuutta ja yksilön sisintä etsien ja luonnon hiljaisuutta ja rauhaa hyödyntäen. <3