Hautajaiset - pysähdyttää ja herättelee

Hautajaiset... Surullisia, totisia, jopa tuskaisia katseita. Mustat ja tummat värisävyt kaikissa läsnäolevissa. Hiljaisuus, jossa huokuu elämän lopullisuuden aiheuttama tuska, ikävä ja kaipuu. Arkku, joka olemassaolollaan kertoo elämän loppumisesta, erään henkilön tarinan päättymisestä. Tunneside, joka yhdistää kaikkia läsnäolevia, sillä suru on yhteinen, vaikkakin kaikkein kivuliain lähiomaisilla. Musiikki, joka surullisin sävyin ja koskettavin sanoin vain lisää ja kasvattaa tunnekuohuja. Papin sanat, jotka kiteyttävät poisnukkuneen elämän pääkohdat ja hänen merkityksellisyytensä tässä elämässä. Muistosanat ja jäähyväiset, jotka antavat vielä kerran mahdollisuuden olla lähellä häntä, jota ei enää ole. Saattomatka, jolloin viimeistään ymmärtää elämän lopullisuuden...

Kaikki arjen kiire, hektisyys ja aktiivinen, päivästä toiseen samankaltaisena jatkuva elämän kierre pysähtyy hetkellisesti surun juhlan saapuessa elämäämme. Se jollakin tavalla lamaannuttaa ja pysähdyttää meidät ja avaa silmämme elämän todellisuudelle, elämän kiertokululle ja elämänkaaren päättymisvaiheelle. Olemme yhtäkkiä kasvotusten kuoleman kanssa, jonka niin mielellämme haluamme unohtaa, siirtää mielestämme perusarjessamme. Me suojelemme itseämme niiltä tunnekokemuksilta, joita pelkkä ajatus kuolemasta, elämän päättymisestä joko oman tai läheisen osalta aiheuttaa. Mutta me jokainen tulemme kokemaan niitä aika ajoin, eikä niitä hetkiä voi paeta, koska ne ovat osa elämäämme.

Tänään olin osallisena tätä kaikkea - jälleen kerran. Hautajaisiin ei ikinä totu, eikä niissä mukanaolo ole yhtään helpompaa, vaikka niitä olisi kokenut jo useamman kerran. Joka kerta se on yhtä vaikeaa, puhuttelevaa ja silmiä avaavaa. Hetkellisesti kaikki muu unohtuu, ja keskittyy vain ja ainoastaan kuoleman näyttäytymiseen ja erään elämäntarinan päättymiseen. Monet henkilöt pelkäävät hautajaisiin menoa, sillä silloin tunne-elämäämme ilmaantuu tunnetiloja, jotka niin mielellämme haluaisimme kieltää, estää tai pysähdyttää. Näytämme silloin itsestämme sen haavoittuvan puolen, jonka esilletuonti on toisille vaikeampaa kuin toisille. Me ihmiset olemme siitä niin hassuja olentoja, että yritämme viimeiseen asti pidätellä kyyneleitä, itkua eli toisin sanoen särkymistä. Vahvuuden ihannointi ja korostaminen elävät meissä niin vahvana, että emme halua näyttää itsestämme toista puolta, jota pidetään niin valitettavan usein heikkoutena. Vaikka kaikkinensa kyyneleet ja surun, ikävän ja myötätunnon osoittaminen kertovat meidän rohkeudestamme, uskalluksestamme ja tunneskaalamme laajuudesta. Lisäksi kyyneleet ja surun ja myötätunnon ilmaiseminen käynnistävät meissä inhimillisen ja tärkeän puhdistautumisrituaalin, jonka avulla kipuilu konkretisoituu ja pääsee valloilleen. Ilman niitä me niin usein jäämme lukkiutuneiden tunteidemme vangiksi.

Itselleni hautajaiset ovat aina syvä ja puhutteleva muistutus siitä, että elämä on tässä ja nyt. Hautajaiset herättelevät meitä jokaista, ja ilman niiden olemassaoloa me sokeutuisimme kaikelle sille hyvälle, mitä elämässämme on. Elämä itsessään on suurin lahja ja sen omistusoikeutta ja voimassaoloa emme voi itse päättää. Myötätunto lähiomaisia kohtaan ja myötäeläminen heidän surussaan on tehnyt päivästäni erilaisen ja jollakin tavalla hyvin syvällisen ja pohdiskelevan. Oivallus siitä, että jonain päivänä olen taas itse tuon kaiken äärellä lamaantuneena, kipuilevana ja niin rikki, on herättänyt minussa jo monia etukäteistunteita ja jopa pelkoa tulevasta. Enhän halua menettää niitä itselleni rakkaimpia, sillä sellaisen jo kerran menettäneenä tiedän, mitä se on. Tietoisuus siitä, että sitä kokemusta ei voi paeta, vaan se täytyy joskus kohdata, on tehnyt päivästäni haikean ja surumielisen. Lisäksi muistot henkilöstä, jonka jäähyväisjuhlassa tänään olimme, ovat kulkeneet mukanani tämän päivän, ja olen tallentanut pääomakseni niistä saatuja oppeja ja kokemuksia.

Kuten kuvasta näkyy, kotijokenikin on jäätynyt ja päällisin puolin näyttää liikkumattomalta, vaikka jään alla on vielä elämää. Suuri ilon aihe tänä surunkin päivänä on valkoinen, puhdas lumi, joka valaisee luontoamme ja tekee kaiken ympärillämme niin valoisaksi ja kirkkaaksi. Auringon säteet saavat vielä niin hennon ja tuoreen lumipinnan loistamaan timanttien lailla. Tämän kaiken keskellä olen kiitollinen siitä, että sekä minä itse että minulle niin rakkaat saavat elää ja asua täällä. Kuten pappi tänään hautajaisissa kauniisti totesi, luonto on Jumalan rakkauskirje meille ihmisille. Luonto eri vuodenaikoineen antaa meille paljon iloa, vaihtelua ja lohtua, mutta ennen kaikkea muistuttaa, että mikään ei ole itsestäänselvää eikä pysyvää. <3