Herättely arjessa - polku kohti kiitollisuutta

Katselen ulos ikkunasta ja näen kotimme ympärillä luonnon kauneuden; ruskan värittämät koivut, jo lapsuudesta asti niin tutun Levijoen virtauksen sekä luonnontilassa olevan, puiden peittämän Kätkätunturin. Lasisten ikkunoiden läpi vain yksi aisteistani pääsee aktiiviseksi ja nauttimaan luonnon moni-ilmeisyydestä ja ihanuudesta. Muut aistini kaipaavat pääsyä osalliseksi luonnosta ja sen tarjoamasta hyvästä, kuten myös koko minuuteni. Tunnen itseni vangiksi, joka haluaisi päästä vapauteen - juosta sydämensä kyllyydestä luonnon upeassa väriloistossa, haistella luonnon eri tuoksuja, tuntea tuulen voiman poskellani, maistella vastaan tulevia herkullisia marjoja, kuunnella luonnon, lintujen ja kaiken siellä elävän ääniä, hengittää raikasta ja puhdasta ilmaa - olla osa luontoa ja imeä kaikkea sen tarjoamaa hyvää itseeni, sisimpääni. Mutta tätä kaikkea en nyt voi tehdä, ja siksi tunnen itseni niin vajaaksi ja puolikkaaksi. Mieleeni kumpuaa haikeus...

Ja silti minulla on kaikki hyvin. Kärsin vain pitkittyneestä ja tavallista rankemmasta flunssasta, jossa yskän voima on niin kova, että tunnen sen äärellä itseni voimattomaksi ja heikoksi. Jossain määrin koen, että minulla ei ole valtaa itseeni, hyvinvointiini, vaan olen flunssan vankina ja piiskaamana. Yleensä saan luonnosta myös inspiraationi kirjoituksiini, ja luonto eräällä tavalla olemassaolollaan antaa minulle tuntemuksia ja sitä myöten aiheita, joista sitten kirjoitan. Luonto saa minut luovaksi, ajatukseni juoksemaan ja energisyyteni aktivoitumaan. Nyt olen vailla tätä kaikkea.

Tällainen passiivitilassa olo ei ole luontaista minua, ja siksipä se vaatiikin minulta kärsivällisyyttä ja uuden eikä niin mielekkään sietämistä. Elämä välillä koettelee meitä, joskus pienemmin ja joskus suuremmin, ja näin muistuttaa, että mikään tässä elämässä ei ole itsestäänselvää eikä automaattista. Me ihmiset olemme välillä melko itsekkäitä, vaikka toisaalta koen, että oman hyvinvointimme kannalta meidän tuleekin välillä olla itsekkäitä eikä aina vain muita varten. Me totumme todella helposti perusrutiineihimme; siihen, että meillä on koti, joka luo meille turvan, lämmön ja suojelun, saamme ruokaa, joka pitää meidät energisenä ja aktiivisina, meillä on työ, joka antaa meille tunteen olemassaolomme tärkeydestä, meillä on perhe, joka on aina läsnä ja tukee, rakastaa eikä hylkää. Lisäksi meistä monella on vielä lisäksi erilaisia harrastuksia, jotka tuovat mukavan lisän perusarkeemme ja antavat vastapainoa työlle ja kotiaskareille. Me pyörimme näiden asioiden ympärillä päivästä toiseen sen kummemmin niitä ajattelematta tai arvostamatta. Kunnes tulee pysähdys, ja tilanne muuttuu. Silloin vasta heräämme.

Totta tosiaan itse onneksi kärsin vain flunssasta, mutta kuinka moni tälläkin hetkellä on voimattomana, joko yksin tai toisten armoilla, sairauden ja sen mukana tuoman kivun vallassa - kaukana siitä perusarjesta ja elämästä, joka joskus oli itsestäänselvää ja jokapäiväistä. Niin moni ihminen juuri nyt makaa toimettomana, passiivisena vailla itsemääräämisoikeutta. Yhtäkkiä ihmiseltä on katkaistu elämän siivet - mahdollisuus lentää, kokea, seikkailla, nauttia ja elää omanäköistä elämä. Valta on siirtynyt muille eikä yksilölle, jonka elämästä on kuitenkin kysymys. Se, jos jokin on nujertavaa, tukahduttavaa ja ahdistavaa. Tällainen ihminen kokee yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta, vaikka ympärillä olisikin rakkaita ja läheisiä. Valitettavan monesti ei ole edes heitä, sillä heitä pitää pihdeissään ja aktiivisina elämän arki ja siihen liittyvät velvoitteet ja jatkuva tekeminen - asiat, jotka tältä toiselta osapuolelta ovat vain muistoja elämästä, joka joskus oli läsnä ja normaalia.

Emme voi tietää, koska tulee meidän aikamme olla oikeasti avuttomia, toisten armoilla ja vailla sitä peruselämää, joka tällä hetkellä on niin itsestäänselvää. Olemme niin hölmöjä ja sokeita, että emme osaa pysähtyä, arvostaa päivittäin sitä, mitä meillä vielä on, vaan annamme vallan arjelle ja sen mukanaan tuomille velvoitteille ja odotuksille. Jopa ulkopuoliset harrastukset ja oman kivankin me teemme suorittaen ja aikatauluja ja tiettyjä päämääriä tavoitellen.

Siksi meitä jokaista välillä pysähdytellään ja koetellaan joskus pienesti, joskus suuremmin, koska ilman herättelyä sokaistuisimme koko ajan vain enemmän ja unohtaisimme, mitä merkitsevät elämä, elämänilo ja sen mukanaan tuoma arvostus ja kiitollisuus. <3