Ikääntyvien rakkaus

Muistan, kuinka nuorena Hämeenlinnassa opiskellessani eräänä aamuna kouluun kävellessäni minut valtasi erityisen onnellinen ja iloinen olo. Luokkakaverini ihmettelivät, miten heti aamusta olin niin hymyilevänä ja hyvillä mielin. Kerroin heille syyn. Olin nähnyt sinä aamuna kaksi näkyä, jotka tekivät minulle tämän fiiliksen. Ensinnäkin Etelä-Suomen vuosien aikana minulla oli alituisesti kaipuu Lappiin ja omiin kotimaisemiin, jossa luonto oli aina niin läsnä ja lähellä. Siksipä kaupungin keskustassa näyteikkunoita katsellessani huomasin koruliikkeen, jonka ikkunoissa korut oli aseteltu luonnon elementteihin, kuten keloon, tunturikiviin, jäkälään ja sammaleeseen, jotka muistuttivat minua Lapista ja sen kauneudesta. Minusta idea oli niin oiva ja omaleimainen, että jo se sai mieleni iloiseksi.

Sen lisäksi näin vanhan pariskunnan kävelevän käsi kädessä minua vastaan. Ote oli lämmin, mutta samalla tiukka ja sen myötä turvallinen. Heistä näkyi, että he halusivat pitää toisistaan huolta, ja heidän toisistaan välittäminen huokui ihan minulle asti. Katse, joka heillä oli ensin keskenään, ja joka siirtyi sitten minuun, kertoi, kuinka hyvä heillä oli olla yhdessä ja lähellä toista. Heistä huokui rakkaus, joka säteili kauneudellaan minulle asti, ja teki päivästäni entistä positiivisemman ja sitä kautta iloisen. Muistan heidät vielä tänäänkin yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen.

En tiedä, miksi tämä pariskunta tulikin mieleeni nyt yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen. Olin nimittäin hiihtelemässä jälleen kerran luonnossa - yksin ja itsekseni. Halusin nähdä itselleni niin mieluisan ja rakkaan vesistön - puron, jonka näkeminen tekee minut aina niin iloiseksi. Jostakin syystä näin nyt puron keskellä sydämen muotoisen sammaloituneen kiven, jota en ollut koskaan ennen huomannut. Ehkä se jollakin tavalla muistutti minua näyteikkunan sammaloituneista kivistä, mutta samalla se muistutti minua rakkaudesta, joka pariskunnan välillä huokui. Rakkaus ei katso ikää, eikä se ole vain tietyn ikäluokan etuoikeus tai mahdollisuus. Tämä vanha pariskunta oli minulle jo silloin nuorempana muistutus siitä, mutta nyt ajatus heräsi uudelleen mieleeni.

Rakkaudella on ihmeitä tekevä vaikutus. Se saa ihmisen hehkumaan, näkemään maailman ja ympärillä olevat ihmiset ja asiat myönteisemmin. Yleensäkin elämään syttyy henkinen valo, aurinko, joka saa sinut kukoistamaan, kuten auringon valon voimasta kasvava, aukeava ja kukoistava kukka. Olet sitä ennen vain maasta ponnisteleva ja muiden joukossa elävä yksilö, mutta valon saapuessasi elämääsi, sisällesi tulee onnen tunne, jonka luulit jo kadonneen. Alat avautua nupustasi, kukkia ja luoda sekä itsellesi että muille kauneutta, jonka elämän valo antaa.

Yhteiskunnassamme elää tänä päivänä lukuisia yksinäisiä, yksin asuvia ja ilman rakkautta eläviä elämän taivalta jo pitempään kulkeneita yksilöitä. He ovat osaltaan tehneet yhteiskunnallemme ja jälkikasvulleen merkityksellisen elämäntyön. He ovat hoitaneet ne velvollisuudet ja odotukset, jotka muu maailma ja ehkä he itsekin ovat itselleen luoneet. Valitettavasti pariskunnista toinen lähtee ennen toista, jolloin elämään jäänyt osapuoli tuntee itsensä eräällä tavalla vajaaksi ja henkisesti yksinäiseksi, vaikka ympärillä olisikin jälkikasvua ja sitä kautta rakkautta. Tässä elämänvaiheessa moni yksilö voi tuntea itsensä jotenkin tarpeettomaksi, unohdetuksi tai merkityksettömäksi. Heillä ei tunnu enää olevan mitään olennaista tehtävää tässä elämässä.

Ihmisen ei ole hyvä olla yksin, ja suurin osa meistä ihmisistä kaipaa rinnalleen parisuhdetta, kumppania, joka antaa meille turvaa, läheisyyttä, huolenpitoa, välittämistä ja yhdessä tekemisen ja olemisen riemua. Sitä kaipaa ja tarvitsee myös ikääntynyt ihminen - yksilö, joka on elämän taipaleensa velvollisuudet jo suorittanut, mutta silti elämää vielä jatkava. Ikääntyvien rakkaus ja välittäminen on jotain ainutlaatuisen kaunista ja aivan yhtä luonnollista kuin minkä tahansa muun ikäluokan rakkaus. Erityiseksi sen tekee, että kysymyksessä ovat silloin ihmiset, jotka ovat nähneet ja kokeneet elämää hyvinkin pitkälti ja monien vaiheiden kautta. Elämässä on ollut monivaiheisia rakkauskokemuksia, niin ihastuksia kuin rakkautta kumppania sekä lapsia ja jälkikasvua kohtaan. Lisäksi elämän monet surut, koettelemukset ja vastoinkäymiset ovat kasvattaneet yksilölle viisautta, ymmärrystä ja nöyryyttä, jota ei voi saavuttaa muulla tavalla kuin elämällä ja elämän vuosia paljon kulkeneena. Siksi ikääntyneissä ihmisissä on jotakin niin kiehtovaa, koukuttavaa ja mielenkiintoista.

Tätä ikäluokkaa ei pitäisi unohtaa, vaan päinvastoin heitä pitäisi kuunnella, kunnioittaa ja arvostaa. Sillä ilman heitä, ei olisi meitä. Ja he, jos jotkut ansaitsevat, kaiken sen rakkauden ja huolenpidon, jota me voimme vastaavasti heille tarjota. Mutta se ei välttämättä ole riittävää, vaan ikääntynyt kaipaa samalla tavalla vierelleen toista - kumppania, joka on elänyt elämäänsä pitkälle ja kasvattanut itselleen sellaisen pääoman ja tietämyksen elämän koko kirjosta kuin toinenkin. Siksi ikääntyvien ihmisten rakkaus, välittäminen ja yhdessä oleminen ovat erityisen arvokasta ja elämän lopputaipaleelle valoa ja iloa tuottavaa.

Mieleni palautuu jälleen vanhaan pariskuntaan, josta huokui rakkaus, tasapaino ja yhdessä olemisen ilo ja sitä kautta kiitollisuus tästä toisesta. Näin äitienpäivänä toivon, että jokainen äiti saisi olla onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen. Erityisesti toivon sitä rakkauden myötä tulevaa auringon valoa äideille ja myös isille, jotka elävät elämäänsä tällä hetkellä yksin, pääasiallisen elämäntehtävänsä tehneenä. He ovat kasvattaneet lapsensa aikuisuuteen ja tehneet yhteiskuntaa tukevan työtaipaleensa päätökseen. On heidän aikansa saada kokea vielä rakkautta, jonka voi tarjota luontevimmin yksilö, jonka elämä on samassa vaiheessa. <3