Luonnossa ei saa olla kiire

Joskus on mukava poiketa valmiilta, tutulta reitiltä ja nähdä maisemia eri perspektiivistä. Eilen tämä mahdollistui hankikelien myötä. Annoin lapsenmielelle vallan ja olin konkreettisesti tunteiden vietävänä. Askelsin siellä sun täällä. Menin sinne, minne mieli teki, ja minne tunturin vetovoima minua johdatti. Tunsin olevani tunturissa aivan yksin. Vain pari riekkoa oli seuranani. 

Samalla sain kokea valon pikkuhiljaisen hiipumisen, joka antoi tilaa vähittäin saapuvalle pimeydelle. Joka kerta nautin siitä hetkestä. Se ei minua pelota, enkä lähde kilpajuoksuun tätä muutosta vastaan. 

Luonnossa ei saa olla kiire. Luonto ympäristönä mahdollistaa juuri kiireettömyyden ja stressittömyyden. Emmehän itse ehdoin tahdoin tuo sinne jotain sellaista, joka ei sinne kuulu. ❤️