Luonto lohduttajana ja onnen lähteenä

Minulle luonto on ollut lohduttaja ja onnen lähde jo lapsesta saakka. Erityisesti sitä ovat olleet tietyt paikat, joihin olen hakeutunut jo nuoresta lähtien. Paikoissa on ollut jotain erityisen rauhoittavaa, kaunista ja lohduttavaa.

Rakkain paikka on ollut Immeljärven ja Kätkätunturin välissä oleva kohoava kumpare, Korkeaniemi joka lapsena tuntui vielä paljon korkeammalta kuin nykyään. Jo sinne taivaltaminen tuntui erityisen hyvältä. Sain kulkea Immeljärven reunamilla katsoen sen loputonta syvyyttä, puhtautta ja kaunista muotoa. Eri vuodenaikoina se näytti aina erilaiselta, ja esimerkiksi pakkaspäivien alkaessa reunamilta alkava veden jäätyminen teki järven erityisen kauniiksi. Jää oli särkyvä ja hento, mutta antoi jo viitteitä siitä, että luonnon voima saa senkin aikanaan jäätymään. Kun lähdin kiipeämään kumparetta ylöspäin, askel askeleelta tahtini kiihtyi, sillä minulla oli niin suuri tarve ja kaipuu päästä korkeuksiin ja olla kukkulan valloittaja. Kaunis metsämaasto ja sulan aikaan marjojen runsaus saivat matkani tuntumaan mielekkäältä ja palkitsevalta. Joskus hakiessani pahalle mielelle lohdutusta oikein juoksin kumparetta ylös, jotta oloni helpottuisi, ja saisin olla osa mielimaisemaani. Päästyäni kukkulan huipulle tunsin olevani "kotonani"- perillä jossain, missä minulla oli erityisen hyvä olla. Näkymä Immeljärvelle ja Levitunturille sekä oleminen osa luontoa sai mieleni rauhoittumaan ja onnellisuuteni lisääntymään. Jo silloin koin luontoyhteyttä, jonka olen vasta näin aikuisena ymmärtänyt konkreettisesti.

Tästä syystä olen niin mielelläni vienyt aikuisuudessakin oman perheeni sinne retkeilemään ja rauhoittumaan. Monet kerrat olemme olleet siellä retkellä perheeni, vanhempieni ja vielä sisarustenkin lasten kanssa ja keränneet marjoja ja paistaneet makkaraa kukkulan huipulla kotimaisemien syleilyssä. Sain jakaa itselleni rakkaan paikan läheisteni ja rakkaitteni kanssa. Ne hetket olivat niitä elämäni onnellisimpia aikoja. Yhteenkuuluvuus sekä läheisiäni että luontoa kohtaan oli joka kerta yhtä voimaannuttava ja ilahduttava kokemus.

Vielä tänä päivänäkin hakeudun samalle kumpareelle. Enää en tunne paikassa yhtä vahvasti, eikä se samassa määrin ole minulle enää lohdun antaja, mutta silti se on minulle edelleenkin merkityksellinen. Syy siihen, miksi en tunne kukkulalla samalla tavalla, on se, että enää se ei ole niin koskematon ja luonnontilassa oleva kuin minun lapsuudessani ja nuoruudessani. Pikku hiljaa maasto ja ympäristö ovat muokkautuneet ihmisen mukana. Suurta surua ja mielipahaa tunsin erityisesti, kun paikkaan, jossa olin tuntenut syvää rauhaa, hiljaisuutta ja mahdollisuutta olla itsekseni, alettiin rakentaa isohkoa ikkunallista laavua, puuvajaa ja ylisuurta ulkovessaa. Erityisesti en voinut ymmärtää, miksi vessa rakennettiin juuri lähes parhaimmalle paikalle peittäen kauniin näkymän laavulle saapuessa. Aluksi minua siis ahdisti, suututti ja tunsin lapsenomaista kiukkua siitä, että minulle niin rakas paikka oli pilattu, ja sen koskemattomuus rikottu. Tämän jälkeen myös henkilökohtainen yhteys paikkaan ja sitä myötä myös itseeni särkyi ja muutti muotoaan. Sain tuntea konkreettisesti, miten muutos koskemattomasta rakennettuun luontoon vaikuttaa yksilön mieleen ja tunteisiin.

Kuitenkin kaikilla asioilla on aina kääntöpuolensa, ja siksi voimme kääntää myös ajatuksemme lähemmäs positiivisia tuntemuksia. Vaikka en enää itse koekaan samalla tavalla kukkulan valloitettuani, pääsen näkemään ja aistimaan, kuinka paljon sinne löytäneet saavat kokea ja tuntea mielihyvää, onnellisuutta ja elämyksiä. Monet kerrat olen nähnyt, erityisesti ulkomaalaisten osalta, ihastusta ja onnea siitä, että he voivat päästä niin lyhyen taivalluksen jälkeen kukkulalle, josta näkee Levitunturin komeat rinteet ja Immeljärven koko komeuden. Toisaalta taustalla voi aistia koskemattoman Kätkätunturin rauhan ja hiljaisuuden. He saavat olla Kätkätunturin syleilyssä, luonnossa. Laavun isot ikkunat kauniiseen näkymään päin, keskellä laavua olevan tulisijan loiste ja lämpö sekä tuulelta ja tuiskulta suojaavat laavun seinät antavat yksilölle mahdollisuuden kokea elämyksen ja mielihyvän tunteen, jonka he tulevat muistamaan ja muistoihinsa tallentamaan. Nyt siitä itselleni rakkaasta ja merkityksellisestä paikasta on tullut lukuisille ihmisille merkittävä vierailukohde ja rauhoittumisen paikka.

Olkoon tämä opetuksena sille, että emme voi aina vaikuttaa elämässämme kaikkiin asioihin, vaan meidän on välillä hyväksyttävä, että kaikki ei menekään toivomallamme tavalla. Kuten sanotaan, asenne ratkaisee. Meillä on valta vaikuttaa asenteisiimme ja nähdä asioissa positiivisetkin puolet, kun vain haluamme ja annamme sille mahdollisuuden. <3