Positiivinen asiakaspalaute kirkasti päiväni auringon lailla

Paljon on vierähtänyt aikaa siitä, kun jaoin sivullani julkaisun, jossa lupasin arpoa kaikkien viestin jättäneiden kesken kolmen kerran tuokion kanssani. Tänään sain pitkän yhteisen taipaleemme jälkeen arvonnan voittajalta palautteen, jonka haluan jakaa teille kaikille. Kaiken kaikkiaan tämä arvonnan voittaneen "Matka itseensä" -prosessi oli itsellenikin äärimmäisen arvokas ja opettavainen. Koronasta johtuen saimme kokea yhdessä myös etänä tapahtuvia vuorovaikutteisia hetkiä, joissa molemminpuolinen kirjoittaminen, kommentointi ja ajatusten ilmaisu olivat pääroolissa. Pääajatuksena oli, että meillä ei ollut kiire mihinkään, vaan prosessi eteni "asiakkaalleni" luontaisella tavalla, pikkuhiljaa, askel askeleelta ja normi elämän ohessa.Yhteisen matkamme aikana koimme molempia Onnensäteen tarjoamia vaihtoehtoja eli kasvotusten tapahtuvaa keskustelua ja yhdessäoloa sekä etänä tapahtuvaa vuorovaikutteista kirjeenvaihtoa. Samalla opin sen, että molemmilla tavoilla on paikkansa tässä henkistä hyvinvointia tarjoavassa palvelukokonaisuudessa. Mutta tässä teille mieltäni lämmittänyt palaute:

"Kun näin Facebookissa Onnensäteen päivityksen, jossa Onnensäteen Maarit halusi jakaa joulumieltä arpomalla sessioita ja valitsemalla yhden viestin lähettäjän useamman kerran sessioon, halusin heti osallistua. Kirjoitin lyhyesti itsestäni ja elämäntilanteestani juuri niin kuin se sillä hetkellä oli. Ja sain kuin sainkin viestin, että minut on valittu, ja pääsen kolme kertaa tapaamisiin, joiden kesto oli 2 - 3 h/kerta. Eka kerralla jännitti, mitähän tämä tuo tullessaan. Kun tapasimme Maaritin kanssa, juttu luisti heti ja huomasin, kuinka helppoa hänen kanssaan on olla ja hengittää, Tunnelma oli kiireetön ja tutustuimme toisiimme. Lopuksi sain vielä "kotitehtävän" seuraavaa kertaa varten. Olin todella innoissani. Toisella kerralla paneuduimme kohtitehtvään ja ajatuksiin, joita se minussa herätti. Tapaamiset olivat tosi mukavia ja jäin pitkäksi aikaa miettimään kaikkea, mitä keskustelimme niissä.

Kolmas tapaaminen olikin sitten etänä, koronan takia. Sovimme, että toteutamme sen kirjeenvaihdolla. Sain aina tekstin pätkän, jonka mukana oli pohdintaa ja kysymyksiä ja vastaavasti paneuduin ja vastasin niihin itselleni sopivana aikana. Emme sopineet tälle viimeiselle sessiolle mitään aikataulua, joka mahdollisti sen, että minulla todellakin oli aikaa työstää aina kutakin saamaani "rastitehtävää" rauhassa. Koska kirjoittaminen on minulle luonteva tapa käsitellä asioita, koin, että tämä kirjeenvaihto oli myös todella toimiva tapa toteuttaa näitä tapaamisia. Lisäksi voin aina palata näihin viimeisen session aiheisiin uudelleen, koska tämä kirjeenvaihto on minulla nyt tallennettuna. Lisäksi koen, että sain henkisesti paljon enemmän tältä viimeiseltä sessiolta näin kuin, että olisimme tavanneet kerran. Onnensäde on taitava johdattelemaan solmussa olevien asioiden äärelle ja helposti lähestyttävä. Valmiita vastauksia ei saa, mutta itsestään voi löytää aivan uusia puolia, jos vain avaa mielensä. Yhtäkkiä huomaa, että ne työkalut löytyykin itsestä ja vähän kuin itsestään. Suosittelen lämpimästi kääntymään Onnensäteen puoleen silloin, kun tuntuu, että elämässä on jokin asia solmussa ja kaipaa henkiseen hyvinvointiin eväitä ja boostia. Ihanan energiset tapaamiset ja syvälliset pohdinnat jättävät varmasti jokaisen positiiviselle mielelle ja auttavat löytämään sen itsensä sisällä olevan lukon. Onnensäde on oikea ihminen oikeassa paikassa."

Tämä palaute sai päiväni kirkastumaan auringon ja sen tuomien säteiden lailla. On palkitsevaa, kannustavaa ja innostavaa saada palautetta ja ennen kaikkea positiivista palautetta työstä, jota tekee suurella intohimolla ja sydämellä. Meillä jokaisella on oma, joskus ehkä piilevä, itselleen merkityksellinen intohimon kohde. Minulle se on halu auttaa, tukea ja kannustaa sekä yksilöitä että yhteisöjä voimaan paremmin, erityisesti henkisesti. Minussa elää vahvasti "maailman parantaja"-luonne, mutta tähän ikään mennessä olen ymmärtänyt, että koko maailmaa en voi "parantaa" ja tehdä onnelliseksi, mutta jos edes yhden ihmisen elämään ja minuuteen saan uutta, merkityksellistä sisältöä, ymmärrystä, valoa ja toiveikkuutta, tekee se minut onnelliseksi.