Suljen silmäni - Kuljen kohti itseäni!
Heräsin tähän aamuun hiukan väsyneenä, mutta jotenkin hyvin syvällisesti pohtien. Muutama päivä on jo kulunut tätä uutta vuotta, mutta mielen tasolla olen junnannut vain jotenkin paikallani, eikä mitään uusia ajatuksia ole putkahtanut esille. Joskus ihminen on vaan hyvin stabiilissa, muuttumattomassa tilassa, jossa millekään uudelle ei ole tilaa. Erityisesti kun sellainen olotila ajoittuu vuodenvaihteeseen ja sen jälkitunnelmiin, tuntuu se jotenkin oudolta, sillä uusi vuosihan tuo aina useille ajatuksia, toiveita ja haaveita tulevasta, ja inspiraatio voi nousta korkeuksiinsa.
Kun luin ihkatuoreen fb-ystäväni jakaman toteamuksen siitä, kuinka suljettuamme silmämme emme näe kauneimpia asioitamme elämässämme, mutta tunnemme ne vain sydämessämme, laitoin hänen kommenttikohtaansa seuraavan tekstin:
" Olipa hyvin sanottu! Itselleni silmien sulkeminen juuri vastaavissa ja itselleni merkityksellisissä tilanteissa on hyvin luontevaa. Suljen silmäni ja eräällä tavalla kuljen siten kohti itseäni. Olen lähempänä omaa minuuttani, tunteitani ja kaikkinensa sitä kokemusmaailmaa, jossa juuri silloin elän. Muistan elävästi, kun olin synnyttämässä esikoistani ja suljin loppuvaiheessa silmäni ja näin myös suljin pois ympärilläni olevat ihmiset ja keskityin siihen hetkeen. Minulle hoettiin, ettei saa sulkea silmiä. Hetkeksi avasin, mutta jatkoin silmät kiinni kehotuksista huolimatta. Olin äänetön, omassa maailmassani, mutta sekä fyysisesti että henkisesti niin tuntevana. En unohda sitä hetkeä koskaan. Avasin silmäni vasta, kun hän oli tullut maailmaamme. Heräsin kuin unesta, jossa olin pääroolissa niin tuntevana ja kokevana. "
Tämä herätti ajatukseni pohtimaan tätä itselleni ominaista silmien sulkemista ja ristiriitaa sen ja muun toimintani välillä. Olenhan äärimmäisen utelias, tiedonhaluinen ja kaikesta kiinnostunut yksilö, joka näkee koko ajan ympärillään kaikkea kaunista, kiehtovaa, erilaisia merkityksiä, tilanteita, näkymiä ja yksilöiden sisäisiä ja välisiä reaktioita. Ympärilläni elää maailma, jossa on valtavasti erilaisia yksityiskohtia ja elämää. Se opettaa ja aktivoittaa minua koko ajan.
Toisaalta kun suljen silmäni, minun malttamaton ja utelias minäni rauhoittuu ja tunnen, kuinka käperryn omaan itseeni ja siihen maailmaan, joka on ominta itseäni. Kukaan muu ei näe eikä tunne sitä, vaan minä itse olen silloin pääroolissa sekä havannoijana että itse kohteena. Suljettuani silmäni yksi aisteistani passivoituu ja antaa tilaa kaikelle muulle. Olen lähempänä sitä tunnemaailmaa, joka minussa sillä hetkellä vallitsee. Samalla rauhoitun ja hiljennyn oman itseni äärelle. Keskittymiseni ei herpaannu muualle, vaan keskityn vain itseni.
Silmien sulkeminen ei ole pakenemista, vaan se on mielestäni enemmänkin rohkeutta löytää oma itsensä. Ulkopuolisille se voi näyttäytyä kummallisena, epäkohteliaana tai epämääräisenä haahuiluna, mutta joskus meidän onkin hyvä sulkea mielestämme ajatukset siitä, mitä muut ajattelevat tekemisistämme tai miten näyttäydymme muiden silmissä.
Parasta tämä kokemus on kuitenkin yksin ollessa joko luonnon tai muun rauhoittavan, tutun tai turvallisen äärellä. Sulje silloin silmäsi, hengitä syvään, rauhallisesti ja anna hetki aikaa itsellesi, ajatuksillesi, tunteillesi. Se tekee niin hyvää. Se rauhoittaa ja voimistaa sinua. Se on ensiaskel ja portin avaus maailmaan, jonka pääroolissa olet sinä itse. ❤️