Elämä näyttäytyy luonnon eri elementeissä

09.02.2021

Välillä elämässä ei tunnu olevan muuta kuin synkkiä pilviä, jotka kuormittavat elämäämme voimakkaasti.

Välillä elämä on yhtä auringonpaistetta. Kaikki näyttää niin valoisalta, ja olo on onnellinen ja riemukas.

Välillä elämässä pilkistää kirkkaan taivaan lailla huoleton ja kaikkeen tyytyväinen vaihe. On hyvä olla juuri näin.

Välillä elämän täyttää ohuet harsopilvet. Elämän pienet huolet ja murheet kuuluvat osana elämään aika ajoin, mutta kaiken kaikkiaan elämä kulkee suht sopuisasti. 

Välillä elämä on yhtä tasaista kuin järven jäällä kulkiessa, joskus jopa liiankin tasaista ja siten ehkä hiukan tylsää. Tuntuu, että mitään suurta ei tapahdu, eikä mikään suuremmin innosta.

Välillä elämässä tulee vastaan tunturin huiputuksen kaltaisia kokemuksia. Eteneminen vaati ponnisteluja, työtä ja haasteita, mutta kun niistä on selvinnyt, on voittajafiilis.

Joskus elämä rullaa jouhevasti ja vauhdilla, ihan kuten tunturin päältä alas laskiessa.Joskus elämässä tuntee eksyvänsä aivan kuten tiheän metsän syleilyssä. Ei tiedä, minne suunnata, eikä mitä on edessä.

Joskus elämässä kohtaa reitin, joka on jo valmiiksi tallattu niin, että siinä on erityisen helppoa kulkea. Aivan kuin meidät olisi juuri tarkoitettu siinä kulkevaksi.

Elämään kuten luontoonkin kuuluu monenenlaisia eri elementtejä. Koskaan se ei ole täysin samanlaista, ja siksi se meitä opettaa. Nauttikaamme näistä molemmista. ❤️