Juhannus Lapissa- kohta muisto vain...

Juhannus Lapissa ei tarvitse olla aktiviteeteiltaan mitään suurta ja ihmeellistä. Riittää, että pysähtyy hetkeksi, on vain läsnä luonnon kanssa, rakkaittensa kanssa, itsensä kanssa. Nauttii siitä kaikesta, mitä luonto ja elämä meille tarjoavat.

Eilen teimme pyöräretken Rautuskylään, maalaismaisemiin, jossa tuntui, että kaikki läsnäoleva kertoi ja muistutti minua lapsuudesta ja nuoruudesta. Soratie, laajat niityt, puiset ja hirsiset, perinteiset talot, ammuu-tervehdykset eläinystäviltä, rauhaisa ja tyyni vesistö, vain muutama ohimenevä auto. Voi, kuinka nautinkaan tästä kaikesta ja toisaalta kaipasin niitä aikoja, jolloin tämä oli luonnollinen, jatkuva ja merkittävä osa elämääni. Vielä kun pääsin pistäytymään nuoruuden rippileiripaikassa, nykyisessä Jurtan pihapiirissä, olotilani tuli entistä levollisemmaksi ja onnelliseksi. Kun ajelin mummopyörälläni kapeahkoa rantaan suuntautuvaa tietä, palautui mieleeni ajat, kun rippioppien välissä pääsimme kirmaamaan juoksujalkaa Rautusjärven virkistäville vesille uimaan. Se sekä nuotiohetket rannan tuntumassa olivat parasta aikaa riparissa. Mieleeni kantautui nuotion ääressä laulamamme laulu "Kerran usko lapsuudensulla oli suloinen..." Palasin siinä hetkessä aikaan, jota ei saa enää koskaan takaisin, mutta joka muistona pysyy niin vahvana, koskettavana ja hyvää mieltä tuottavana. Se oli tärkeä osa nuoruutta ja ensi askel johonkin sellaiseen, jonka ymmärtää vasta nyt keski-ikäisenä entistä paremmin.

Muistot ovat kantava voima ja eräänlainen jatkumo ajasta, jota ei enää saa takaisin, mutta joka on osa meidän jokaisen ainutlaatuista ja henkilökohtaista elämänkertaa. Osa näistä hetkistä ja muistoista on yhteisiä tiettyjen henkilöiden kanssa, mutta jokaisen tarina on silti niin oma, rakas ja tärkeä juuri sellaisena kuin se on. Muistot ja niihin liittyvät kokemukset ovat kasvattaneet ja luoneet meistä sellaisia yksilköitä, joita olemme juuri tällä hetkellä. Toisilla niitä on jo enemmän kuin toisilla, mutta jokaisella täällä elävällä niitä on ja tulee olemaan.

Siksi olen erityisen kiitollinen tästä juhannuksesta, jonka sain viettää minulle niin rakkaiden kanssa ja vielä niissä maisemissa, joista moni meistä on lähtöisin tai ainakin osan ajastaan viettänyt. Ymmärsin myös sen, että juhannus ei kaipaa mitään suurta ja ihmeellistä ympärilleen, jotta siitä tulisi ainutlaatuinen ja merkittävä hetki, kokemus ja sitä kautta muisto. Tärkeimmät muistot tekevät ne ihmiset, joiden kanssa saa näitä hetkiä elää ja kokea. Kiitos siis teille kaikille, jotka mahdollistitte minulle jälleen kerran yhden merkityksellisen muiston syntymisen. ❤️