Suosikkinäkymistä Ruskamaratoniin

05.09.2021

Yksi suosikkinäkymistäni on vesistö, jonka reunamilla on vene asettuneena. Itselleni veneretket ovat rakkaita luontokokemuksia, ja niitä olen saanut kokea läpi elämäni, erilaisissa vesistöissä. Lapsuuteen veneretket liittyivät vahvasti, sillä olenhan saanut asua ja viettää aikaa lapsuudessani Levijoen läheisyydessä, ja siksi vene on ollut yhtä luonteva kulkuväline kuin auto ja pyöräkin. Onnekkaasti saan vielä tänäkin päivänä nauttia kyseisen joen läsnäolosta.

Toinen luonnon ilmentymä, joka viehättää minua suuresti, on puuston, taivaan ja pilvien peilaus vettä kohti. Yhtäkkiä näenkin kaiken kauneuden kaksinkertaisena, ja vaikka innostuisin seisomaan päälläni, olisi näkymä sama. Siinä on jotain spesiaalia ja taianomaista. Lisäksi tällainen vastavuoroisuus muistuttaa minua siitä, kuinka tärkeää on kohdella toisia siten, kuten haluaisimme itseämme kohdeltavan. Eräällä tavalla se, miten käyttäydymme kanssataivaltajiamme kohtaan, peilautuu siihen, miten meitä kohdellaan. Aina se ei ole näin, mutta usein kuitenkin. 

Tänään on kotikylämme ruskan kohokohta, Ruskamaraton, johon lukuisat ihmiset osallistuvat kokemaan samalla sekä liikunnan riemua että Lapin luonnon monimuotoisuutta ja kauneutta. Itselleni se ja siihen osallistuminen on ollut ennen kaikkea yhteisöllisyyden, yhdessä tekemisen riemun kokemus. Olen saanut juosta isona joukkona itselleni vieraiden ihmisten ympäröimänä, mutta silti koko ajan tunne, että me yhdessä toteutamme omia unelmiamme ja tavoitteitamme. Minulle ei ole koskaan ollut tärkeintä juoksuun käytetty aika, vaan se uskomaton, voimaannuttava tunne, jota sillä hetkellä saa kokea.. Lisäksi paikallisena on tuntunut aina niin hyvältä, kun on saanut oman kylän väeltä kannustusta ja tsemppausta. Hetkiä, joita en unohda koskaan.

Toivotan kaikille tapahtumaan osallistuville ihanaa, ikimuistoista ja aurinkoista päivää! Luonto ainakin antaa parastaan tänäänkin. Eri matkojen osallistujille toivotan tsemppiä sekä hyvää ja levollista mieltä. Toivottavasti jokainen pääsee maaliin loukkaantumatta ja omin avuin. Kaikkein eniten toivon, että te tavoitteiden lisäksi nautitte siitä ainutkertaisesta hetkestä, jonka Lapin upea luonto teille tarjoaa.